Mission: Impossible 5:n kuvaukset keskeytetty

21.2.2015 17:40

Ensi-iltansa tämän vuoden joulukuusta ensi kesään aikaistanut Mission: Impossible 5 on The Hollywood Reporterin mukaan joutunut yllättävälle tauolle vain viisi kuukautta ennen uutta ensi-iltaansa.

Sivuston mukaan toimintaelokuvan tuotanto on pysähtynyt, jotta ohjaaja Chistopher McQuarrie ryhmineen saa aikaa keksiä elokuvalle uuden lopun. Ilmeisesti McQuarrie on tuonut kelkkaan uuden käsikirjoittajan, jonka kanssa on tarkoitus rakentaa kokonaan uusi loppu odotetulle elokuvalle.

Erään sisäpiirin lähteen mukaan tilanne ei kuitenkaan ole toivoton, vaan ”Chris, Tom Cruise ja tämä kolmas henkilö halusivat vain pitää pienen tauon päästäkseen lopusta, jota he pitivät hyvänä loppuun, joka on täydellinen.”

Tämä noin viikon kestävä taukokin tarkoittaa kuitenkin sitä, että elokuvan jälkituotannolle, joka tuntuu jo nyt hyvin kiireiseltä, mikäli heinäkuisessa ensi-illassa aiotaan pysyä, jää hyvin vähän aikaa. Jäämme odottelemaan, näkyykö tämä elokuvan tehosteissa.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa