Pitkälti itse oppinut pitkän linjan elokuvantekijä John McNaughton saapui Suomeen Night Visions -festivaaleille vuoden 1986 Henry: Portrait of a Serial Killer -klassikkonsa ja tuoreen The Harvest -jännärinsa kanssa. Hänen mukaansa elokuvilla on enemmän yhteistä kuin sisällöltään hyvin erityyppisistä elokuvista voisi päällisin puolin kuvitella.
– Henryn tapauksessa minulle annettiin satatuhatta dollaria ja käskettiin tehdä kauhuleffa. Ryhdyin Richard Firen kanssa määrittelemään kauhuelokuvaa uudelleen. En halunnut yliluonnollisuuksia, halusin kaikkein kauheimman asian jota saatoin kuvitella. Freddy ja Jason ovat hetken pelottavuudessaan hauskoja, heille voi elokuvan päätyttyä nauraa. Henry on pelottava, koska voit kohdata hänet matkalla teatterista autollesi.
– The Harvest on pelottava, koska Josef Mengele, joka teki kokeita lapsilla, on pelottava tavalla, jota Freddy ei tule lähellekään.
Ku
mmassakin tapauksessa ohjaaja joutui tappelemaan elokuvansa puolesta.
– Henryn rahoittajat vihasivat sitä. ”Pyysimme kauhuleffaa ja toit meille taideleffan, emme me voi tehdä sillä mitään”. Minä tilasin siitä videokopioita ja aloin lähetellä niitä kriitikoille ja festivaaleille. Teetin julisteita ja liimailin niitä paikoille, joilla sen ajan hermolla olevat kulttuuripiirit asuivat ja työskentelivät.
– Hiljalleen se alkoi saada huomiota ja positiivisia arvioita. Silti rahoittajat väittävät, etteivät ole vieläkään saaneet takaisin alkuperäistä sijoitustaan.
Ilman Henryä ei olisi esimerkiksi Dexteriä – jonka tuottaja työskenteli myös McNaughtonin esikoisessa. Ohjaaja ei kuitenkaan ota kunniaa hirviön näkökulmasta tehtyjen tai found footage -materiaalia hyödyntävien elokuvien isänä.
– Mitään ei tule tyhjästä, joku oli tehnyt jo aikaisemmin juttuja, joita minä hyödynsin Henryssa, McNaughton toteaa ja kertoo saaneensa paljon ideoita Thomas Harrisin Punainen lohikäärme -kirjasta.
Firella ja McNaughtonilla oli idea jatko-osasta ”Superstar of Crime”, jossa ei olisi ollut uusia murhia, vaan siinä olisi keskitytty tosielämän Henry Lee Lucasin vangitsemisensa jälkeen poliisin yllytyksestä tunnustamiin rikoksiin. Se ei tietenkään koskaan toteutunut, eikä McNaughtonia kiinnostanut tehdä kauhua kauhun takia.
– Se on mahtava lajityyppi, mutta myös melkoinen ghetto. Jos siihen jää, on vaikea päästä ulos.
McNaughton teki kuitenkin seuraavaksi The Borrower -elokuvan lähinnä rahan takia. Ohjaaja muistelee sen taustajoukkoja värikkäällä sanalitanialla, jonka painokelpoisimpaan päähän kuuluvat ”varastelevat ja huijaavat paskiaiset”. Silti kahdenkymmenen vuoden takainen muisto saa miehen nauramaan.
Ennen The Harvestia McNaughton tuntui hävinneen elokuvakartalta. Hän kuitenkin kertoo tehneensä töitä koko ajan.
– Tein elokuvasarjojen pilotteja. Ne ovat mielenkiintoisia elokuvan mittaisia jaksoja, jotka tehdään nopealla aikataululla mutta isolla kuvausryhmällä. Mutta tv-kanavat valitsevat pilotin perusteella tuotantoon ehkä yhden sarjan viidestätoista. Jos niin ei käy, pilotin näkee vain ehkä sata ihmistä.
Piloteista maksetaan hyvin, mutta McNaughton kuitenkin kyllästyi käyttämään aikaa ja energiaa projekteihin, joita kukaan ei nähnyt, ja sattumalta hän tutustui lisäravinteilla omaisuuden tehneeseen mieheen, joka oli valmis rahoittamaan elokuvan. Siitä tuli The Harvest, ja jälleen McNaughton joutui tappelemaan sen puolesta.
– Tuottajat hermostuivat, kun se ei heti mennyt kaupaksi ja vaativat muutoksia musiikkiin ja halusivat leikata sen nopeammaksi. He hyökkäsivät rahoittajankin kimppuun, vaikka tämä on mitä mukavin tyyppi. Minä sanoin, että meillä on hyvä elokuva, jossa on Samantha Morton, Michael Shannon ja Peter Fonda. Teidän on löydettävä selkärankanne ja taisteltava sen puolesta sen sijaan, että yritätte muuttaa sen elokuvaksi joka se ei ole!
Stephen Lancellottin, ensikertalaisen käsikirjoittajan teksti sisälsi kauhukliseitä, jotka McNaughton käski hävittää, koska näki tarinassa mahdollisuuksia. McNaughton myöntää, että elokuva alkaa hitaasti, mutta se on tarkoituksellista.
– Yleisöllä on oltava aikaa ihastua näihin mahtaviin lapsiin, sillä mitä vahvempi tunneside on, sitä paremmin elokuva toimii. Tämä on ”young adult” -elokuva fiksuille nuorille.
Michael Shannonin McNaughton tiesi Chicagon teatteripiireistä ja tapasi hänet Killer Joe -näytelmän kirjoittaja Tracy Lettsin kautta. Shannon ja Samantha Morton olivat aikaisemmin tehneet yhdessä elokuvan Jeesuksen poika (1999) ja olivat halukkaita työskentelemään jälleen yhdessä. Morton oli myös yksi harvoista näyttelijättäristä, joilla on lapsia ja jotka eivät tunteneet roolia sen vuoksi epämukavaksi.
The Harvest on ensimmäinen elokuva, jossa McNaughton käyttää lapsinäytteijöitä pääosassa.
– Sain vinkin Natasha Calisista erään kauhuelokuvan tuottajalta, joka kehui tyttöä nerokkaaksi, ja hän oli oikeassa. Lapsinäyttelijöitä pitää kohdella kuin aikuisia, joilla vain ei ole vuosien tuomaa kokemusta. Ei heille leperrellä, eivät he ole tyhmiä. Heille pitää vain ehkä selittää tarkemmin, miksi joitakin asioita tehdään.
Henryn ja The Harvestin välillä on lähes 30 vuotta, mutta McNaughton suhtautuu elokuvien tekemiseen samalla intensiteetillä.
– Tuotannon päätyttyä katson itseäni peilistä, ja totean, että tuollaiselta näytän kymmenen vuoden kuluttua. Miksi tehdä elokuvaa, jos ei ole valmis vuodattamaan sydänvertaan siihen?
Antaumusta kyllä tarvittiinkin, sillä kun tuottajien ja rahoittajan tuotannon lähes pysättäneiden riitojen yli päästiin, iski hirmumyrsky Sandy. Parin viikon ajan The Harvestin tuotanto pyöri ilman internettiä satunnaisen sähkönsaannin varassa.
– Olen verrannut elokuvaa zombiin, McNaughton nauraa. – Sitä ei saa tapettua, vaikka moni on yrittänyt!
(Jouni Vikman)
The Harvest Night Visionsissa:
– Kinopalatsi 2 perjantaina 31.10. klo 20:35
Henry Night Visionsissa:
– Kinopalatsi 9 lauantaina 1.11. klo 21:00
Lisätietoja: Night Visions