Morsiusneidot-elokuvalla viime vuonna yllättänyt Paul Feig on ottamassa ohjaksia Disneyn tulevasta fantasiaelementtejä sisältävästä komediasta, jossa Reese Witherspoonin (Vettä elefanteille) näyttelemän hahmon lapsuuden toiveista tulee totta.

Wish Listia työstettiin alun perin vuonna 2001 mieskoomikon vetämäksi elokuvaksi, mutta markkinat ovat vuosien saatossa muuttuneet. Nyt elokuva keskittyy uranaiseen, jonka täydelliseksi räätälöityyn elämään tulee mutkia, kun tämän lapsuuden toiveet yllättäen toteutuvat lapsena taikalähteeseen heitetyn kolikon viimein saavutettua pohjan.

Elokuvan käsikirjoituksesta vastaavat Kung Fu Panda -animaatiot kirjoittanut kaksikko Jonathan Aibel ja Glenn Berger.

ILMOITUS (SISÄLTÖ JATKUU ALLA)

Feigilla on ollut kysyntää Morsiusneitojen menestyksen jälkeen, mutta ohjaajalta ei ole vielä tullut uutta elokuvaa. Feigin oli tarkoitus ohjata Bridget Jones -jatko-osa, mutta ohjaaja jätti tuotannon näkemyseroista johtuen.

Kuva Walk the Line -elokuvasta (2005).

Lähde: Hollywood Reporter