Muistatko Hohto-elokuvan pikkupojan Dannyn? Tältä hän näyttää nykyään (kuva)

Stanley Kubrickille oli yksi ominaisuus tärkeä.

16.6.2019 18:03

Vuoden 1980 elokuva Hohto pelottaa edelleen sukupolvesta toiseen. Stanley Kubrickin leffassa nähtiin näyttelemässä pikkupoika nimeltään Danny. Hän on myös oikealta etunimeltään Danny, sukunimeltään Lloyd.

Lloyd on nykyään jo aikuinen mies. Ikää on kertynyt 46 vuotta. Hän asustelee kuusilapsisen perheensä kanssa Chigagossa, Yhdysvalloissa.

Elokuvarooleissa häntä ei ole nähty kuin kaksi kertaa. Ensin Hohdossa ja sen jälkeen vuonna 1982 tv-elokuvassa Will: The Autobiography of G. Gordon Liddy.

Kubrick valitsi hänet rooliin ainakin sillä perusteella, että Lloyd pystyi pysymään pitkiä aikoja keskittyneenä. Lloyd ei myöskään tajunnut koko aikana olevansa kauhuelokuvassa. Hän kuvitteli kyseessä olevan draamaelokuva perheestä, joka asuu hotellissa.

Alla olevassa kuvassa Lloyd oikealla. Lloyd nähtävissä myös videolla alkaen kohdasta 1:05.

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia