Muistatko Kummisetä-elokuvan kissan? Kyseessä oli täysi sattuma

Hienosti näytteli.

24.4.2018 22:05

Kummisetä-elokuva on yksi elokuvahistorian suurimpia klassikkoja. Siitäkin riittää triviaa kerrottavaksi.

Yksi hauska tapaus oli se, miten elokuvassa nähtävä Marlon Brandon sylissä oleva kissa päätyi elokuvaan. Ohjaaja Francis Ford Coppola nimittäin löysi sen sattumalta studiosta.

Löydettyään kissan, hän ojensi sen Brandolle ennen kohtauksen kuvausta. Mikä hauskinta, kissa piti näyttelijästä niin paljon, että se kehräsi niin äänekkäästi, että kuvausryhmä pelkäsi sen hautaavan alleen dialogin.

Elokuva sai lopulta kaksi jatko-osaa, joista kakkososaa pidetään niin ikään mestariteoksena. Kolmas ei yltänyt edeltäjiensä tasolle. Jopa elokuvan tähti Al Pacino sanoi, että kolmannessa elokuvassa oleva hahmo ei ole hänen mielestään Michael Corleone.

Lähde: Reader’s Digest

Lisää luettavaa