Japanilainen kauhuelokuva nostaa muodonmuutokset nextille levelille The Thingin hengessä

15.9.2014 10:24

Japanilaiseen mangaan perustuva Parasyte näyttää trailerin perusteella aika villiltä tapaukselta.

Hitoshi Iwaakin sarjakuvan pohjalta tehdyssä elokuvassa ulkoavaruuden parasiitit valloittavat maapallon ja tunkeutuvat ihmisten aivoihin saaden samalla aikaan kammottavia muodonmuutoksia.

Myös teini-ikäinen Shinichi saa tartunnan, mutta koska Migi-niminen alien pystyy kontrolloimaan vain pojan oikeaa kättä, he ryhtyvät yhteistyöhön ilkeiden parasiittien pysäyttämiseksi.

Trailerin perusteella leffan muodonmuutokset ovat aika huikeaa katsottavaa, ja mieleen tulee vaikkapa John Carpenterin kasariklassikko The Thing.

Elokuva ilmestyy Japanissa marraskuussa, ja toivottavasti se tulee jossain muodossa myös Suomeen.

Lähde: Dread Central

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa