Näillä eväillä uusi Tomb Raider -elokuva aikoo erota edellisistä

7.3.2016 16:30

Angelina Jolien tähdittämät Tomb Raider -elokuvat saattoivat olla uskollisia videopeleille siinä, että hahmo muistutti enemmän polygonihahmoa kuin oikeaa ihmistä.

Uuden Tomb Raider -elokuvan ohjaaja Roar Uthaugh (Norjan Oscar-ehdokkaaksi asettama The Wave) lupailee IGN:lle, että tällä kertaa asiat tehdään toisin.

”… Lara Croftin tekeminen inhimilliseksi on ehdottomasti jotain, mitä haluamme tuoda valkokankaalle myös. Luulenpa, että haluamme saada ihmiset samastumaan Laraan hahmona. Toivon tuovani vähän norjalaista herkkyyttäni elokuvasarjaan”, Uthaug sanoo.

Jotkut saattaisivat sanoa, että hahmon inhimillistäminen ja katsojan samastuminen tähän ovat varsin peruskauraa elokuvassa kuin elokuvassa, mutta tässä ollaan lähtökohtaisesti paremmalla suunnalla kuin aiemmissa sarjan osissa.

Ohjaaja sanoo uuden elokuvan ottavan vaikutteensa uusista Tomb Raider -peleistä, ja reboot-elokuva kertoo, miten Larasta tuli se kokenut seikkailija, jonka pelaajat tuntevat.

(Episodi/ML)

 

Lisää luettavaa