Näyttelijälegenda latasi – ei enää yhtään televisiosarjaa

Veteraaninäyttelijän taitavia roolisuorituksia ei enää televisiossa nähdä.

22.8.2016 18:10

76-vuotias näyttelijä James Caan ei aio enää tehdä televisiosarjoja. Hänet muistetaan varsinkin vuosina 2003 – 2008 tehdystä Las Vegas -sarjasta. Hän on tehnyt myös Back in the Game -sarjaa, jota näytettiin vuonna 2013 – 2014.

– Se ei ole hauskaa. Hauska on jonkin muun asian tekemistä kolmen kuukauden ajan. Jonkin ajan kuluttua, olit sitten kuinka asialle omistautunut hyvänsä, homma alkaa maistua puulta, Caan selvitti.

– Tällä hetkellä työskentelen vain, kun vastaan tulee jotain, josta voin olla ylpeä. Monet nuoret näyttelijät katsovat minua ylöspäin ja en vaihtaisi sitä mihinkään rahasummaan maailmassa. En halua menettää heidän kunnioitustaan, Caan jatkoi.

Caanilta on tulossa aimo määrä elokuvia vielä tämän vuoden aikana.

Lähde: New York Post

Lisää luettavaa