Netflix nappasi suositun rikossarjan luojan seuraavan projektin

Warrior ja Jane Got a Gun -elokuvien ohjaaja luotsaamaan uuden sarjan pilottia.

5.10.2016 17:00

Netflix on tilannut The Killing (suom. Jälkiä jättämättä) -sarjan luoneen Veena Sudin uuden Seven Seconds -nimisen sarjan.

Tiedon paljasti ohjaaja Gavin O’Connor, joka mainostaessaan pian ensi-iltansa saavaa The Accountant -elokuvaa, ilmoitti ohjaavansa uuden draamasarjan pilottijakson.

”Emme ole vielä alkaneet edes kiinnittää näyttelijöitä. Sarjaa ei ole vielä julkistettu. Itsekin tulin mukaan vasta viikko sitten”, ohjaaja sanoo. ”Se on Fergusonin jälkeiseen Jersey Cityyn sijoittuva draama. Politiikkaa, korruptiota, yhteisö, poliisi”,  avaa O’Connor sarjan kiinnostavalta kuulostavia aineksia.

Ohjaaja paljastaa sarjan on suunniteltu jatkuvan kolmen kauden verran. Pilotin lisäksi O’Connor toivoo ohjaavansa myös ensimmäisen kauden päätösjakson. Seven Secondsia ei ole vielä virallisesti julkistettu, mutta O’Connorin puheiden jälkeen sarjasta saataneen virallista tietoa pian.

Sudin luoma The Killing perustuu tanskalaiseen Rikos-sarjaan.

Lähde: Collider

 

Lisää luettavaa