Netflixin Death Note -elokuvan ohjaaja kyllästyi – sai tarpeekseen ja sulki Twitter-tilinsä

Sietokyky ylittyi.

15.9.2017 03:50

Japanilaiseen animeen pohjautuva Netflix-elokuva Death Note on saanut paljon kritiikkiä osakseen – muun muassa joidenkin mielestä epäsopivien roolitusten vuoksi. Myöskään itse elokuva ei ole miellyttänyt kaikkia.

Elokuvan ohjaaja Adam Wingard kyllästyi nyt kritiikkin ja tuhosi Twitter-tilinsä. Hän on saanut palvelussa paljon lokaa niskaansa.

Aiemmin Wingard yritti puolustautua Twitterissä, mutta ilmeisesti hän sai lopulta tarpeekseen. Hän ei myöskään kirjoittanut minkäänlaista viimeistä läksiäisviestiä.

Netflix on kritiikistä huolimatta mahdollisesti tuottamassa elokuvalle jatko-osaa.

Lähde: Rocket News 24

Lisää luettavaa