Netflixin kehutun fantasiasarjan päätähti paljastaa: Sarja loppuu kolmanteen kauteen – vaikka sitä ei ole vielä edes tilattu!

Surkeiden sattumusten sarja ei ole televisioversiona yhtä ehtymätön masennuksen kaivo kuin alkuperäinen kirjasarja.

19.3.2018 10:10

Netflixin kiitelty fantasiasarja Surkeiden sattumusten sarja (A Series of Unfortunate Events) ei ole yksi niistä sarjoista, jotka jatkuvat loputtomiin aina uusia tarinoita ruutuun puskien. Vaikka sarjan pohjana toimiva Lemony Snicketin samanniminen kirjasarja on kolmentoista osan pituinen, ei sarjasovituksella ole yhtä pitkä tulevaisuus edessään.

Sarjan päätähti Neil Patrick Harris, joka esittää Baudelairen orposisarusten kiusaajaa kreivi Olafia lukuisissa valeasuissaan, kertoi TVLine-viihdejulkaisulle sarjan olevan ainoastaan kolmen tuotantokauden mittainen – suunnitellusti.

– Suunnitelma oli aina tehdä vain kolme kautta, mistä pidän todella paljon. Siitä tulee minulle tunne, että teemme taideteosta emmekä niinkään vain toivo, että pysymme pinnalla niin monta kautta kuin ihmiset kestävät.

Harris myös paljasti kolmannen kauden, jota Netflix ei ole vielä edes virallisesti tilannut, olevan ainoastaan seitsemän jakson mittainen.

Surkeiden sattumusten sarjan 2. tuotantokausi julkaistaan Netflixin suoratoistopalvelussa 30. maaliskuuta.

 

Lähde: TVLine.

Lisää luettavaa