Netflixin scifi-uutuudessa matkustetaan Marsiin, mutta on yksi hyvä syy skipata koko sarja

Olisi ehkä toiminut paremmin pitkänä elokuvana.

19.10.2020 08:00

Netflixin Away on kymmenosainen scifisarja, jossa seurataan kansainvälistä avaruuslentoa Marsiin.

Viisikon mielenkiintoisimmiksi hahmoiksi nousevat astronautti Green (Hilary Swank), taikonautti Lu (Vivian Wu) sekä kosmonautti Popov (Mark Ivanir), jotka ottavat alati yhteen, vaikka pitäisi puhaltaa samaan hiileen kuukausia kestävän matkan aikana. Koko reissu tuntuu jo heti kättelyssä Nasan taholta väärin arvioidulta.

Away ei missään vaiheessa pääse irti saippuasarjamaisuudestaan, ja siinä on ärsyttävän paljon tyhjäkäyntiä – etenkin, kun katsojia pitäisi samalla kiinnostaa myös, mitä matkaajien perheille kuuluu omalla planeetallamme.

Punainen planeetta häämöttää toki matkan loppupuoliskolla, mutta Marsin näkemistä odottavat voivat skipata sarjan saman tien.

Positiivista on kuitenkin se, että syventävissä taustatarinoissa puhutaan hahmojen omia kieliä. Jenkkisarjaksi tässä kuullaan yllättävänkin paljon muun muassa mandariinikiinaa sekä venäjää.

Away on selvästi ylipitkä. Tarinan ydin olisi saatu mahtumaan jopa parin tunnin elokuvaan. Netflixin sarjoille onkin usein ominaista, että katsoja halutaan sitoa yhteen tuotteeseen mahdollisimman pitkäksi aikaa.

Tero Heikkinen

Tähdet ★★

Lisää luettavaa