Sarjamurhaajat ja heidän aivoituksensa ovat televisiosarjojen ja elokuvien katsojille jo ihan peruskauraa, mutta tilanne ei ollut sama vielä muutama vuosikymmen sitten. Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI, ja lainvalvonta yleensäkin, näki rikolliset ja heidän tekonsa hyvin yksinkertaisesti pahana ilman sen suurempia tutkimuksia.
Netflixin alkuperäissarja Mindhunter käynnistyy vuodesta 1977, kun käyttäytymistieteet ovat vielä pienen porukan projekti eikä profilointia juurikaan hyödynnetä rikostutkinnassa. Nuori ja idealistinen agentti Holden Ford (Looking-sarjasta ja Broadwaylta tuttu Jonathan Groff) haluaa oppia ymmärtämään sarjamurhaajien motiiveita paremmin. Fordin pariksi ajautuu käyttäytymistieteiden agentti Bill Tench (Holt McCallany), joka toppuuttelustaan huolimatta haluaa myös edistää modernimpaa lähestymistapaa murhaajien tutkimiseen.
Mindhunter-sarjan ensimmäinen kausi koostuu kymmenestä osasta, jotka kuljettavat uraauurtavaa sarjamurhaajatutkimusta alun innostuksen ja salailun kautta varsinaiseksi osaksi FBI:n toimintaa sekä lopulta kriisiin, sillä tutkimus karahtaa kiville byrokratian ja uudistuksen ristiaallokossa.
Ensimmäisen kauden selkeä päähenkilö on agentti Ford, joka modernisoinnin innostuksessaan kulkee tutkimuksen kanssa käsi kädessä, yrittäen selvittää samalla omaa suhdettaan tutkimuksensa kohteisiin ja näiden vääristyneisiin maailmankuviin. Agentti Tenchin omaan tarinaan ja vaikeisiin perhesuhteisiin sukelletaan tarinan päästyä alun perustuksia pidemmälle, ja kauden loppupuolella nähdään kolmannen päähenkilön, akateemista maailmaa edustavan psykologian tohtori Wendy Carrin (Anna Torv, Fringe) omaa elämää kontrastina Fordin kiihtyvälle käytökselle.
Itse tutkimuksen aihe, sarjamurhaajat, on eittämättä yksi sarjan suurista päähenkilöistä. Ensimmäisellä kaudella nähdään agenttien haastatteluja useiden hypoteettisesti kuuluisien murhaajien kanssa, ja näiden keskustelujen aikana laitetaan koetukselle sekä uutta alaa luovien agenttien että sarjan aikakauteen ja ajatusmaailmaan sopeutuvien katsojien kestävyys.
Mindhunter katsotaan joko tottuneen rikossarjakatsojan tai aiheesta tietämättömän katsojan silmin, sillä sarjaa ja sen katsomiskokemusta värittää todella suuresti kriminaalipsykologian tuntemus. Ihan tavallisetkin poliisisarjat ovat tuoneet perussarjakuluttajan tietoisuuteen rikosten nykytietämystä, mutta varsinkin jo 13. kaudellaan Yhdysvalloissa pyörivä Criminal Minds -sarja FBI:n profilointiyksiköstä vaikuttaa Mindhunter-sarjan katselukokemukseen.
Tiedätkö, mitä on profilointi tai miten sarjamurhaaja määritellään? Oletko tottunut kuulemaan ja katsomaan, miten sarjamurhaajia arvioidaan ja miten heitä jahdataan nykypäivänä? Tiedätkö, mikä merkitys viattomalta vaikuttavalla tulipalojen sytyttämisellä tai eläimien kiusaamisella lapsuudessa on sarjamurhaajaksi kehittymisessä? Jos osaat vastata edes johonkin näistä kysymyksistä, katsot Mindhunter-sarjaa eri silmin kuin näiltä asioilta säästynyt vierustoverisi.
Jos sarjamurhaajien aivoitukset ovat aivan uutta, voi sarjassa keskittyä oppimaan FBI:n ja käyttäytymistieteiden historiasta, ja näiden asioiden ollessa tuttuja voi huomio kiinnittyä enemmän tutkimuksen ja murhaajien mieltymysten vuotamiseen tutkijoiden yksityiselämiin. Varsinkin agentti Fordin parisuhde kuljettaa välillä suoraan ja välillä välillisesti tutkimusta ja hänen suhtautumistaan siihen, ja hänessä on loppua kohden havaittavissa samantyylistä megalomaniaa kuin hänen haastateltavissaan.
Mindhunter on kasvutarina sekä sarjan päähahmoille että sarjamurhaajatutkimukselle, eikä virheiltä voi välttyä prosessin aikana. Rikostutkinnan käytäntöä mullistava tutkimus haastaa agenttien lisäksi heidän yksityiselämänsä sekä koko FBI:n, ja kontrasti vanhan ja uuden, pysähtyneen ja modernin välillä eskaloituu loppua kohden, jättäen katsojalle muistivihollisen kysymyksiä sarjan mahdollisesta jatkosta.
Ja entä se yksi selkeä sarjamurhaaja, jota on näytetty pienissä pätkissä koko kauden ajan? Hän on vielä vapaalla jalalla.
