Nyt Netflixissä: Navy SEAL -erikoisjoukoista kertova toimintaelokuva

Netflixiin on tipahtanut jälleen uutta tarjontaa. Tällä kertaa luvassa on Mike McCoyn ja Scott Waughn ohjaama toimintaelokuva Act of Valor seikkailullisilla ja draamallisilla säväyksillä.

7.6.2016 09:04

Elokuva tienasi 12 miljoonan dollarin budjetillaan hulppeat 70 miljoonaa dollaria pelkästään Yhdysvalloissa, vaikkei siinä ole mukana kuuluisia näyttelijöitä.

Sen sijaan elokuvan tähdet koostuvat aidoista SEAL-joukkojen jäsenistä, joiden nimiä ei ole paljastettu. Elokuvassa käytettiin joissain kohtauksissa realismin tavoittelemiseksi oikeita ammuksia.

Tarinassa Navy SEAL -erikoisjoukot lähtevät suorittamaan salaista tehtävää, jonka tavoitteena on pelastaa kidnapattu CIA-agentti. Act of Valor perustuu löyhästi todelliseen Etelä-Amerikassa suoritettuun tehtävään. IMDB-arvosana on kohtuullinen 6,5.

Lisää luettavaa