Night Visions -tärppi: Peter Jacksonin ja Sam Raimin jalanjäljistä

14.4.2015 08:48

Järkälemäisiä fantasiaspektaakkeleita Lord of the Rings ja Hobitti pyörittävä Peter Jackson aloitti uransa tekemällä kaveriporukalla viikonloppuisin splatterkomediaa Bad Taste. Se johti uusiin ja hiljalleen kunnianhimoisempiin projekteihin, ja nykyään Jackson on yksi elokuvataivaan vaikutusvaltaisimpia nimiä.

Sam Raimi aloitti samalla tavalla tekemällä edelleen kauhuelokuvissa vaikutteena näkyvän Evil Deadin ennen siirtymistään supersankarihitteihin. Jacksonin ja Raimin esimerkki innoittaa edelleen uusia, aloittelevia elokuvantekijöitä.

Erityisesti uusiseelantilainen Jackson on toiminut esikuvana australialaisveljeksille Kiah ja Tristan Roache-Turner, joiden esikoinen Wyrmwood: Road of the Dead nähdään Night Visions -festivaaleilla.

Salaperäisen meteoriittikuuron seurauksena suurin osa ihmiskunnasta muuttuu zombiemaisiksi hirviöiksi samalla, kun perinteiset polttoaineet muuttuvat käyttökelvottomiksi. Lähtökohta on siis kuin suoraan Mad Maxin ja Dawn of the Deadin sekoitus, ja energisen roiskuva käsittelytapa tuo väistämättä mieleen Evil Dead -klassikon.

Roache-Turnereiden teos on Jacksonin ja Raimin esikoisten malliin selvä amatööritapaus, joka kuitenkin hautaa rajoituksensa tekijöiden selvän ammattitaidon ja genretuntemuksen alle. Jotkut esikuvat ovat hieman liian selviä samoin kuin itsestäänselvyyksinä otetut konventiot. Siitä huolimatta mukaan on eksynyt uusia ja piristäviä – ja hulluja – ideoita.

Elokuvan synkätkin käänteet olisivat voineet mahdollistaa myös vakavamman käsittelytavan, mutta veljekset ovat päättäneet pitää kielen poskessa, mikä varmasti miellyttää Night Visions -yleisöä.

Jouni Vikman

★★★★

Night Visions Back to Basics 2015 -festivaali Helsingissä 15.–19.4.2015.

Wyrmwood-esitykset

Pe 17.4. klo 20:15 Bio Rex

Lisätietoja: www.nightvisions.info

 

Lisää luettavaa