Nolo paljastus! Jared Leto yritti estää Joker-elokuvan tekemisen

Tunsi tulleensa huijatuksi.

20.10.2019 15:03

Raportoidusti, jos Jared Leto olisi saanut tahtonsa läpi, Joker-elokuvaa ei olisi koskaan tehty. Leto tunnetusti esitti Suicide Squad -elokuvassa Jokeria. Jossain vaiheessa tiettävästi oli suunnitelmissa, että Leto saisi oman sooloelokuvansakin.

Toisin kuitenkin kävi, sillä Warner Bros päätti tehdä sooloelokuvan Jokerista ohjaaja Todd Phillipsin ja näyttelijä Joaquin Phoenixin kanssa. Screen Rantin mukaan Leto yritti estää elokuvan teon kuullessaan projektista.

Leto muun muassa valitti asiasta agenteilleen. Hän myös väitetysti otti yhteyttä musiikkimanageriinsa Irving Azoffin, jotta hän puhuisi asiasta Warner Brosin kanssa. Letoa lähellä oleva lähde on kiistänyt väitteen, eikä Azoff ole suostunut kommentoimaan asiaa.

Raportoidusti Leto tunsi tulleensa narutetuksi, sillä hänelle oli lupailtu omaa Jokeri-elokuvaa. Nämä haaveet kaatuivat, kun Phillips alkoi tehdä omaa versiotaan Jokerista. Leton mielestä hänen agenttinsa olisi pitänyt tiedottaa hänelle aiemmin toisesta Jokeri-elokuvasta, sekä taistella hänen versionsa puolesta enemmän.

Yksi syy Leton jäämiseksi rannalle oli väitetysti hänen tempauksensa Suicide Squad -elokuvaa tehdessä. Huhujen mukaan hän muun muassa lähetti kanssanäyttelijälleen Margot Robbielle kuolleen rotan. Lisäksi hän olisi toimittanut kuvauksiin kuolleen sian sekä käytettyjä kondomeja. Sekä Warner Bros että Suicide Squad -ohjaaja David Ayer olisivat karsastaneet väitettyjä tähden touhuja. Leto on itse kiistänyt tehneensä kyseisiä asioita.

Phoenixin ja Phillipsin Joker-leffasta tuli suuri menestys lippuluukuilla, ja kriitikotkin pitävät siitä.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia