Norjan ensimmäinen sarjamurhaaja saa Michael Fassbenderin peräänsä – Martin Scorsese tuottaa

10.9.2015 11:41

Äärimmäisen ahkera Michael Fassbender on kiinnittämässä itseään Martin Scorsesen tuottamaan The Snowman -elokuvaan, kertoo THR.

Elokuva perustuu norjalaisen rikoskirjailijan, Jo Nesbøn, romaaniin ja kertoo etsivä Harry Holesta, joka jahtaa naimisissa olevia äitejä tappavaa sarjamurhaajaa. Kirjassa Norjan ensimmäisen sarjamurhaajan tavaramerkkinä on pukea tappamiensa naisten vaatteet murhapaikan lähistölle tehdyn lumiukon päälle.

Elokuva oli alun perin Scorsesen ohjauslistalla, mutta nyt sen on ottanut itselleen Ystävät hämärän jälkeen ja Pappi lukkari talonpoika vakooja -elokuvilla vakuuttanut ruotsalaisohjaaja Tomas Alfredson. Käsikirjoituksesta vastaa The Killing -sarjan luoja Søren Sveistrup.

Studio toivonee elokuvan poikivan kokonaisen sarjan, mutta ainakin yhdysvaltalaisia katsojia pitää vielä skandinaavisiin rikoksiin lämmitellä; edes David Fincherin ohjaamana suosittuun ruotsalaiseen rikosromaaniin perustuva The Girl With the Dragon Tattoo ei vetänyt tarpeeksi yleisöä.

(Episodi/ML)

 

Lisää luettavaa