Nuoret joutuvat keskelle maailmanloppua Jerusalemissa – katso kauhuleffan aikuisille tarkoitettu traileri

29.11.2015 01:40

Kauhuelokuva Jeruzalem kertoo raamatullisesta maailmanlopusta. Nyt elokuvasta on julkaistu aikuisille tarkoitettu traileri.

Jeruzalemissa kaksi amerikkalaistyttöä ja mysteerinen antropologian opiskelija matkustavat lomalle Jerusalemiin. Kolmikon loma menee kuitenkin pipariksi, kun maailmanloppu alkaa. Pyhään kaupunkiin jumiin jäänyt kolmikko yrittää paeta ennen kuin on liian myöhäistä.

Jeruzalemin on ohjannut Doron ja Yoav Paz. Pääosissa nähdään Yael Grobglas, Yon Tumarkin, Tom Graziani and Danielle Jadelyn.

Jeruzalem saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa tammikuussa. Suomen ensi-illasta ei ole tällä hetkellä tietoa.

Katso aikuisille tarkoitettu traileri alta.

Kuva: Jeruzalem

(Episodi/LV)

Lisää luettavaa