Nyt Netflixissä: 300 miljoonan asediili karkaa pahemman kerran käsistä uutuuskomediassa

Tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa kaksi nuorta miestä käyttää hallituksen säännöissä olevaan porsaanreikää hyväkseen tehdäkseen valtavan asediilin.

13.6.2017 11:15

Suomen Netflix on lisännyt ohjelmistoonsa Todd Phillipsin (The Hangover) ohjaaman War Dogs -elokuvan.

Viime vuonna ensi-iltansa saaneen elokuvan pääosissa nähdään Miles Teller ja Jonah Hill, jotka esittävät liian isoihin saappaisiin astuvia nuoria miehiä, joille satojen miljoonien asediili on alkua vauhdikkaalle ylämäelle ja vielä vauhdikkaammalle tiputukselle.

Guy Lawsonin kirjoittamaan Rolling Stone -artikkeliin perustuvan elokuvan ovat käsikirjoittaneet Phillips, Stephen Chin ja Jason Smilovic.

Lähde: AllFlicks

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia