Nyt Netflixissä: Quentin Tarantinon vihainen elokuva meinasi jäädä tekemättä – näyttelijät käänsivät ohjaajan pään

Ohjaajan mukaan elokuva ottaa vaikutteensa John Carpenterin The Thingistä ja Reservoir Dogsista.

13.9.2017 11:15

Suomen Netflix on lisännyt ohjelmistoonsa Quentin Tarantinon käsikirjoittaman ja ohjaaman The Hateful Eight -elokuvan vuodelta 2015.

The Hateful Eight kertoo lumimyrskyn takia pieneen sekatavarakauppaan lukittautuvasta sekalaisesta sakista, joilla on omat ongelmansa ja salaisuutensa selviteltävänään. Kuten olettaa saattaa, tarvitaan tähän hommaan aseita ja pitkiä monologeja.

Elokuvan pääosissa nähdään Samuel L. Jackson, Jennifer Jason Leigh, Kurt Russell, Demian Bichir, Walton Goggins, Michael Madsen, Tim Roth, ja Bruce Dern.

The Hateful Eightin käsikirjoitus vuosi nettiin ennen tuotannon alkamista, jolloin Tarantino ilmoitti, ettei aio tehdä elokuvaa lainkaan. Los Angelesissa näyttelijöiden kanssa pidetyn lukutilaisuuden jälkeen ohjaajan mieli saatiin kuitenkin käännettyä, tämä teki joitain muutoksia tekstiinsä ja The Hateful Eight kuvattiin Tarantino-fanien iloksi 70mm filmille.

Lisää luettavaa