Nyt Netflixissä: Rautainen rikoselokuva Thompson-konepistooleiden ajoilta – huippunäyttelijöitä mukana

IMDb-arvosana on 6,0.

25.5.2020 05:30

Netflixin valikoimassa on nyt elokuva Public Enemies (2009).

Arvostetun ohjaaja Michael Mannin toimintaelokuva kertoo legendaarisesta pankkirosvosta John Dillingeristä (Johnny Depp), joka nousi lama-ajan kourissa kärvistelevän kansan silmissä karismaattiseksi sankariksi. Dillinger tahkosi rikoksia varmoin ottein, eivätkä edes kalterit onnistuneet pitämään mestarivarasta aloillaan.

Näyttelijöinä nähdään Christian Bale, Johnny Depp, James Russo ja Marion Cotillard.

Episodin arvostelussa elokuva ei saanut liiemmin kehuja:

”Public Enemiesiä ei pelasta edes veteraanikuvaaja Dante Spinottin visuaalinen tyylittely. Runsas käsivarakameran käyttäminen ja digitaalisen kuvausformaatin aiheuttama rakeisuus hämärämmissä kohtauksissa ovat ristiriidassa elokuvan epookkiluonteen kanssa. Mannin tavaramerkiksi muodostuneet yöaikaan sijoittuvat, kitsaasti valaistut kohtaukset eivät nekään hohkaa tunnelmallista pimeyttä entiseen tapaan.”

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia