Nyt Netflixissä: yksi viime vuoden parhaita kauhuelokuvia – tositapahtumien inspiroima tarina on selkäpiitä karmiva ja ahdistava

Striimipalveluun lisättiin laatukauhua.

17.4.2017 20:45

Netflixin valikoimassa on nyt viime vuonna ilmestynyt Kirottu 2 (The Conjuring 2).

James Wanin ohjaama kauhuelokuva pohjautuu löyhästi tositapahtumiin. Yliluonnollisia ilmiöitä tutkiva Warrenin pariskunta matkustaa 1970-luvulla Lontooseen auttamaan yksinhuoltajaäitiä ja hänen lapsiaan, jotka ovat joutuneet kummittelun kohteeksi.

Pääosissa nähdään Patrick Wilson, Vera Farmiga, Frances O’Connor, Madison Wolfe, Lauren Esposito ja Patrick McAuley.

Kriitikoilta positiivisen vastaanoton saanut Kirottu 2 oli edeltäjänsä tavoin suuri hitti. Episodin arviossa neljä tähteä saanutta jatko-osaa kehuttiin muun muassa näin:

”Aivan kuten edeltäjänsä, myös Kirottu 2 repäisee katsojat armotta pelottavan tarinansa sisälle. Elokuva on tunnelmaltaan ahdistava, suorastaan selkäpiitä riipivä. Pakollisia säikyttelykohtauksia on tietenkin mukana, mutta ne on pääosin taidolla tehty ja osa jopa onnistuu pelästyttämään aidosti.”

”Kaiken kaikkiaan tuotannosta on vaikea löytää heikkoa lenkkiä. Jos jostain pitäisi urputtaa, niin eräät tietokoneella luodut kohtaukset ovat ennemminkin huvittavia kuin pelottavia, mutta sekin johtuu vain siitä, että kyseinen hahmo on syntynyt lasten pelotteluun tarkoitetusta mörkölaulusta ja -lelusta.”

Katso traileri alta.

Lähde: Allflicks

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia