Nyt Yle Areenassa: Laadukas scifi-pläjäys sai jatkoa – ja kuinkahan mones versiointi aiheesta?

Kiinnostanee scifin ystäviä.

9.12.2019 03:20

Moneen otteeseen versioitu Maailmojen sota on katsottavissa Yle Areenalla. Kyseessä ei ole tällä kertaa elokuva, vaan kaksiosainen minisarja. Tänään suoratoistopalveluun saapuu sarjan päätososa.

Maailmojen sota tuntuu olevan juuri nyt in, sillä televisiossa näkyy tällä haavaa toinenkin Maailmojen sota -sarja Fox-kanavalta. Se on pidempi sarja ja sijoittuu nykyaikaan. Areenasta löytyvä Maailmojen sota sen sijaan sijoittuu ajallisesti – kirjan tavoin – viktoriaaniseen englantiin, mikä tuo mielenkiintoisen säväyksen etenkin scifin saralla.

Tunnetuimpia versioita kirjasta lienevät Maailmojen sota -elokuvat vuosilta 1953 sekä 2005. Jälkimmäisen pääosassa nähtiin Tom Cruise. Ohjauksesta vastasi puoletaan Steven Spielberg.

Sarjan näyttelijöinä nähdään muun muassa Robert Carlyle, Eleanor Tomlinson sekä Rafe Spall.

Lisää luettavaa