Odotatko Aquaman-leffaa? Nyt joudut odottamaan pidempään

Aquaman-elokuva julkistettiin jo vuonna 2014. Jason Momoa markkinoi leffaa Batman v Supermanissa. Alun perin leffan ensi-illan piti olla heinäkuussa 2018, mutta päivää on nyt siirretty.

3.12.2016 15:52

Siirron syytä ei ole vielä kerrottu. Syynä voi olla jokin toinen DC:n sarjakuvaleffa tai sitten Warner halusi vain siirtää sen pois kesän blockbustereiden tieltä.

Mistään kovin pitkästä viiveestä ei ole kuitenkaan kyse, vaan leffan ensi-illaksi on nyt ilmoitettu lokakuun 5. 2018. Tuolle päivälle ei ole vielä kalenterissa muita ensi-iltoja.

Sinänsä siirto on erikoinen, sillä Andy Serkisin ohjaama Viidakkokirja saa ensi-iltansa vain viikon päästä Aquamanista. Mahtaakohan myös Viidakkokirja täten siirtyä? Ottaako se Aquamanin kesäpaikan?

Lähde: Cinemablend

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia