Ohjaaja Denis Villeneuvelta hattutemppu? Blade Runnerin jälkeen vielä toinenkin scifi-kulttiklassikko?

Ohjaajarintaman kuumin nimi on tällä hetkellä kanadalainen Denis Villeneuve.

21.12.2016 23:18

Villeneuve on ohjannut viimeisen muutaman vuoden aikana muun muassa mahtavat Vangitut, Enemyn, Sicarion ja Arrivalin. Seuraavaksi häneltä nähdään Ridley Scottin scifi-kulttiklassikon jatko-osa Blade Runner 2049. On siinä meriittiä!

Vielä nelisen kuukautta sitten kanadalaisohjaaja haikaili Frank Herbertin klassisen Dyynin elokuvaversion perään. Hän kertoi muun muassa kirjan oikeuksin hankkimisen olevan tuskastuttavan pitkä prosessi. Villeneuve myös epäili, etteivät saisi lopulta hankittua niitä.

Kiinalainen Legendary nappasi kuitenkin kirjan oikeudet pari kuukautta sitten, ja nyt vaikuttaa siltä, että Villeneuve on kuin onkin päätymässä leffan ohjaajaksi.

Varietyn mukaan Villeneuve ohjaa ainakin franchisen ensimmäisen elokuvan. Legendary on aikeissa laajentaa Dyyni-sarja niin valkokankaille kuin televisioonkin.

Emme malta odottaa lisätietoja projektista!

Lähde: io9

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia