Ohjaaja lupaa tulevan Batmanin vetoavan tunteisiin – haluaa myös kunnioittaa Nolanin Batmaneita

Voiko Ben Affleck olla vielä enemmän Sad Affleck? Ilmeisesti se on mahdollista, mikäli uskomme ohjaaja Matt Reevesiä.

5.7.2017 15:03

Reeves on tällä hetkellä War of the Planet of the Apesin pressikiertueella promotoimassa scifi-leffasarjaansa. Samalla hän on paljastanut muutamia yksityiskohtia tulevasta The Batmanista.

Planet of the Apesien Caesar ja Batman ovat ohjaajan mukaan hyvin samankaltaisia: rikkinäisiä hahmoja, joita ajaa eteenpäin oikeudenmukaisuus epätäydellisissä maailmoissa. Maailmoissa, joita vaivaavat ihmisen korruptio.

– Haluan kertoa erittäin tunteisiin vetoavan Batman-tarinan, Reeves sanoo.

Cloverfieldin ja Planet of the Apesit ohjannut Reeves sai The Batman -pestin sen jälkeen, kun Affleck vetäytyi ohjaajan pallilta aikaisemmin tänä vuonna. Reeves kertoo myös, että tuleva Batman-leffa on hitchcockmainen ja noir-henkinen.

Joe Manganiello oli aiemmin palkattu näyttelemään Deathstroke-pahista, mutta koska Reeves ja Mark Bomback kirjoittivat tarinan kokonaan uudelleen, saattaa olla, että Manganiellokin on kirjoitettu leffasta ulos.

Reeves on myös erittäin inspiroitunut Christopher Nolanin elokuvista.

– Rakastin sitä, että Nolan otti sarjakuvagenren niin tosissaan. Studiot eivät tällä hetkellä oikein halua tehdä kuin tietynlaisia elokuvia. Tajusin, että tämä genre voi olla niin paljon muutakin, Reeves kertoo.

– Ajattelen niin, että ne metaforat, jotka ovat esillä sekä Batmaneissa että Planet of the Apeseissa, mahdollistavat paljon tunteellisemman kerronnan. Juuri tämä innostaa minua. Se on mielenkiitoista, koska olin lapsena suorastaan pakkomielteinen Batmania ja Planet of The Apeseja kohtaan. Molemmissa on jotain todella aikuismaista, joita voi kuitenkin tutkia fantasian kautta.

Upean War of the Planet of the Apesin ensi-ilta on 12. heinäkuuta. The Batmanin ensi-ilta on taas joskus hamassa tulevaisuudessa, koska sen kuvaukset alkavat vasta ensi vuonna.

Lähde: Yahoo Movies

Lisää luettavaa