Ohjaajalegenda Penny Marshall on kuollut – Muistetaan mm. kahdesta Tom Hanks -klassikosta

Lepää rauhassa.

18.12.2018 21:15

Ohjaajalegenda Penny Marshall on kuollut 75-vuotiaana. Uutisesta kertoi mm. Variety.

Marshall kuoli Varietyn tietojen mukaan diabeteksen aiheuttamiin komplikaatioihin. Hän toimi urallaan myös näyttelijänä, mutta hänen mahdollisesti kuuluisimmat työnsä ovat kameran toisella puolella.

Vuonna 1988 hän ohjasi Tom Hanksin varhaisklassikon Big – isoksi yhdessä yössä. Hän jatkoi yhteistyötä Hanksin kanssa neljä vuotta myöhemmin elokuvassa Omaa luokkaansa, josta on lohkaistu myös kuuluisa sitaatti ”there’s no crying in baseball!” Elokuvassa näyttelivät Hanksin lisäksi pääosissa Madonna ja Geena Davis.

Marshallin ehkä parhain elokuva on kuitenkin vuonna 1990 ensi-iltansa saanut Heräämisiä, jonka todellisiin tapahtumiin pohjautuvan tarinan päähenkilöinä nähtiin Robert De Niro ja Robin Williams.

Kuva sarjasta Laverne & Shirley

Lisää luettavaa