Perinteiseen tapaan Episodin toimitus kävi läpi kattavan poikkileikkauksen festivaalin tarjonnasta. Seuraavassa katsaus festivaalin parhaimmistoon aakkosjärjestyksessä.
Another Day of Life
Puolalaisjournalistin kertomus Angolan sisällissodan alkukaaoksesta tuo mieleen hienon Waltz with Bashirin. Vuoden 1976 yhä pahempaan eskaloituvista tapahtumista kertovan tyylikkään animaation sekaan sijoitellut nykypäivään sijoittuvat dokumentaristiset henkilöhaastattelut lisäävät tarinan vaikuttavuutta ja antavat sille syvyyttä. ★★★★ (JV)
Big Bad Fox and Other Tales
Hurmaava animaatio sopii niin perheen pienemmille kuin myös vähän isommille katsojille. Kotipihan kettu ja sen toverit seikkailevat hauskoissa tarinoissa, jotka huvittavat ja naurattavat. Törttöilevät eläimet tuskin jättävät ketään kylmäksi, mutta elokuvan parasta antia on sen animaatio ja kekseliäs käsikirjoitus. Käsinpiirretyt hahmot ovat hauskaa vaihtelua nykypäivän 3D-animaatioihin. Identiteettikriisistä kärsivä kettu, laiska vauvoja toimittava haikara ja neuroottinen possu tekevät elokuvasta myös aikuisia viihdyttävän. ★★★★ (ML)
Custody
Xavier Legrandin ohjaama Custody leikkaa suoraan vaikean huoltajuusriidan ytimeen. Alun sovittelutapaamisessa Julienin vanhemmat yrittävät päästä yksimielisyyteen pojan tapaamisista. Mukana ovat vanhempien asianajajat ja lastensuojeluviranomainen. Äiti ei haluaisi päästää lasta isälleen. Tämä vakuuttaa äidin tekaisseen syytöksensä ja aivopesseen pojan isäänsä vastaan. Katsoja yrittää selvittää, mikä on totuus toisistaan täysin poikkeavien tarinoiden välissä. Trillerimäisesti etenevän draaman taakse kätkeytyvä ongelmavyyhti alkaa purkautua vähitellen. Käsikirjoitus on taitavasti rakennettu annostellen pieniä vihjeitä ja johtaen toisinaan harhaan. Erityisen suuren vaikutuksen näyttelijäsuorituksellaan tekee Thomas Gioria 11-vuotiaana Julienina. Custody kääntyy odottamattomaksi jännitysnäytelmäksi, ja loppupuolella katsoja pidättelee jo hengitystään. Mikään kaunis elokuva Custody ei ole, mutta se on psykologisesti tarkkanäköinen tutkielma vaikeasta aiheesta. ★★★★ (SK)
Flammable Children
On hieno huomata, että aussit hallitsevat edelleen epäkorrektin komedian. 1970-luvun pahimpia ja parhaimpia puolia esittelevä elokuva kertoo kolmen perheen elämästä pienessä australialaiskaupungissa. Pääosissa ovat nuori tyttö ja poika, jotka löytävät kömpelön romanttisen yhteyden kuolleen sinivalaan raadon kautta. Hykerryttävää kohellusta. ★★★★ (NI)
Full of Love – Pakomatka pakastimesta
Dokumentin piti kertoa Suomen kuuluisimmasta burleskiesiintyjästä Bettie Blackheartista eli Petra Innasesta, mutta siitä muodostuikin elokuvantekijä Iina Terhon henkilökohtainen kasvutarina: ujo ja jopa itseään halveksiva nainen löytää itsensä, seksuaalisuutensa ja elämänilonsa vasta aikuisena. Hieno, koskettava ja kaunis elokuva esittelee upean alakulttuurin, joka rohkaisee ihmisiä elämään täysillä juuri sellaisina kuin he ovat. ★★★★ (NI)
Good Manners
Kiehtova ja synkkä satu aikuiseen makuun. Clara työskentelee raskaana olevan Anan taloudenhoitajana. Naisten välinen suhde syvenee, mutta romanssi uhkaa päättyä huonosti Anan raskauden käydessä yhä vaikeammaksi. Enempää ei juonesta kannata tietää, sillä elokuva on pähkähullun nerokas. Good Manners on kunnianhimoinen tekele ja vaikka alkupuolisko on vahvempi ja kiinnostavampi, on elokuva mielenkiintoinen ja visuaalisesti näyttävä kokonaisuus. ★★★★ (ML)
The Gospel According to André
André Leon Talley on muotimaailman ja erityisesti muotijournalismin suurimpia nimiä. Kate Novackin dokumentti on viihdyttävä katsaus elämää suuremman miehen elämään. Se kattaa suuren osan Talleyn elämää eikä siten oikein pääse Talleyn ihon alle. Vaikka Novack olisi voinut painostaa kohdettaan hieman enemmän, uskaltaa ohjaaja myös luottaa hiljaisiin hetkiin ja niiden vaikutukseen. Talleyn kasvot kertovat usein enemmän kuin tuhat sanaa. Lopputulos on viihdyttävä ja ajoittain koskettavakin kuvaus eräästä muodin tunnetuimmista vaikuttajista. ★★★★ (ML)
The Green Fog
Guy Maddinin yhdessä Evan ja Galen Johnsonin kanssa tehdyn uutuuden arviointi tuntuu turhalta, sillä kyseessä on San Francisco Film Festivalin tilaustyö, joka koostuu kaunista kaupunkia esittelevistä elokuva- ja tv-sarjasirpaleista. Mutta James Stewartin visioihin Alfred Hitchcockin Vertigossa viittaavan sumun myötä outo kolmikko on kyhännyt siihen oudon juonen. Lopputulos on itse asiassa melko riemastuttava Justin Timberlaken piipahtaessa ja Chuck Norrisin tehdessä yllättäen elämänsä parhaan roolin ilman potkuja ja hölmöä dialogia. Itsetarkoituksellista? Toki. Mutta armollisen lyhyt kesto huomioiden sillä ei oikeastaan ole väliä. ★★★★ (MB)
The Heiresses
Tämän vuoden sietämättömän Berliinin siedettävimpään satoon kuuluvassa elokuvassa paragualainen ohjaaja Marcelo Martinessi keskittyy keski-ikäisen naisen tuskailuun tämän lesborakastajan yllättävän vankeustuomion vuoksi 30 yhteisen vuoden jälkeen. Etuoikeutettu asema ja tuomittu partneri ovat suojanneet Chelaa elämän karuilta realiteeteilta, mutta aikaisemmin onnellisen tietämätön nainen alkaa hiljalleen löytää oman tiensä. Naisista miesten maailmassa kiinnostunut Martinessi pohtii luokkaa ja etuoikeutusta intiimissä tutkielmassaan. ★★★★ (MB)
The House That Jack Built
Kaikki viittasi siihen, ettei Lars von Trierin paluuta Cannesiin vuonna 2011 tehtyjen onnettomien kommenttien jälkeen syleiltäisi yleismaailmallisesti. Ilmassa leijui tarve rangaista ohjaajaa, ja tarinallaan sarjamurhaajasta Trier todella antoi ihmisille valittamisen aihetta. Mutta jos Night Visions -ravinnoksi sopiva mättö maistuu, paljon kohuttu väkivalta tuskin järkyttää – ylilyönneissään se jopa hihityttää. Karmivassa loistossaan elokuva on erittäin katsottavaa kamaa, ja loistava Matt Dillon pääosassa tanskalaisohjaaja vie katsojan suoraan Helvettiin. Kirjaimellisesti. ★★★★ (MB)
In the Aisles
Tuntuiko unkarilaisen Kosketuksissa-elokuvan teurastamo oudolta ympäristöltä rakkaustarinalle? Miten olisi saksalainen supermarketti? Thomas Stuberin suloinen elokuva peilaa Ildikó Enyedi sympaattista huumoria, mutta kahden haavoittuneen työntekijän, karkkimyyjän ja trukkikuskin, yllättävä viehtymys puhuu omalla äänellään. Franz Rogowski ja Sandra Hüller, parhaiten tunnettu hienosta suorituksestaan Toni Erdmannissa, särkevät sydämet, mutta onneksi mukana on lause: ”Ajat trukkia kuin mielipuoli, koska olet rakastunut!” ★★★★ (MB)
M
Marilyn Monroen inspiroima M on rohkea ja seksikäs elokuva. Venetsian elokuvajuhlillekin valittu M on täynnä kuvastoa seksuaalisuudesta ja kuolemasta. Suomalaisen rujouden lisäksi elokuvassa ei ole juuri mitään suomalaista – juuri se tekee Anna Erikssonin esikoisohjauksesta raikkaan ja omaperäisen. Erikssonista tuli yllättäen yksi tämän päivän kiinnostavimmista kotimaisista ohjaajista. M on korkeatasoinen taide-elokuva, joka vaatii katsojalta keskivertoa enemmän. ★★★★ (JR)
McQueen
Visuaalisesti häikäisevä McQueen on kohteensa näköinen kokonaisuus, muotidokumenttien ehdotonta aatelia. Se kertoo brittimuodin ”pahasta pojasta”, Alexander McQueenista (1969–2010), joka loi vankkumattomalla intohimollaan ennennäkemättömiä kokonaisuuksia ja muotitapauksia. Räväkän McQueenin elämä nuoresta lahjakkuudesta ihailluksi muodin luojaksi etenee arkistoista löytyneiden haastattelujen ja tallenteiden siivin kohti traagista loppua. Tätä helmeä ei voi jättää väliin. ★★★★★ (JR)
Minding the Gap
Minding the Gap kuvaa kolmen nuoren miehen elämää Rockfordin unisessa kaupungissa. Zackin tyttöystävä odottaa vauvaa ja Keire yrittää löytää tasapainoa töiden ja skeittaamisen välillä. Kolmas miekkonen on dokumentin ohjaaja Bing Liu, joka on lähes koko ajan kameran takana mutta välttämätön osa tarinaa. Minding The Gap on rehellinen ja aito kuvaus miesten tuskailuista identiteetin, perheen ja aikuistumisen kanssa. Liun lähestymistapa tuntuu omaperäiseltä, eikä loputtoman kiinnostava ja lumoava dokumentti kaihda vaikeitakaan aiheita. ★★★★ (ML)
Mug
★★★★
Enää ei tarvitse miettiä mitä tapahtuisi, jos putoaa valtavan Jeesus-patsaan päältä ja tarvitsee uudet kasvot. Espoo Cinéssäkin nähty Mug aiheutti kouhuntaa kotimaassaan Puolassa, ja on helppo nähdä miksi: Małgorzata Szumowskan musta komedia osoittaa säälittä maanmiestensä heikkoudet. Silti katolilaisuuteen, kiihkoiluun ja rasismiin osuvasti kohdistuva ruoskinta on myös empaattista. (MB)
Of Fathers and Sons
Elokuvantekijä Talal Derki sai odottamattoman mahdollisuuden palata kotimaahansa Syyriaan kuvaamaan jihadistiperheen arkea kahden vuoden ajaksi. Perheen isä on islamilaisen kalifaatin soturi, Isisin sotilas. Perheen kahdeksaa poikaa kasvatetaan tiukassa sharialain otteessa. Ravisuttava dokumentti näyttää, millaista lasten elämä on ääriuskonnollisessa yhteisössä ja sodan runtelemassa maassa. Järkyttävää tavaraa. ★★★★ (NI)
Raja
Raja ei ehkä ole tyypillinen viiden tähden kokemus, mutta toista sen kaltaista ei tämän vuoden aikana näe. Ystävät hämärän jälkeen -kirjailija John Ajvide Lindqvistin novelliin perustuva elokuva vaihtaa vampyyrit peikkoihin, jotka työskentelevät tullissa ja ovat jumissa tylsissä suhteissa ihmisiin tietämättä edes keitä ovat. Paria keskiyön kauhun materiaaliksi sopivaa kohtausta lukuunottamatta kyseessä on koskettava ja yllättävän hienovarainen teos, joka lisää alkuteokseen suomalaisvitsejä. Tällä kertaa innolla matoja mussuttava Eero Milonoff tuntuu tuovan voiton kotiin aina, kun hänen elokuvansa esitetään Cannesissa. Torilla tavataan! ★★★★★ (MB)
Shoplifters
On vaikea löytää niin sielutonta ihmistä, ettei hän olisi pitänyt tämän vuoden Cannesin yllätysvoittajasta. Hirokazu Kore-edan lempeä elokuva pikkurikollisperheestä, joka varastaa kaltoin kohdelluksi epäilemänsä pikkutytön, on niin täynnä rakkautta hahmojaan kohtaan, että ironisempi katsoja saattaa hämmentyä. Ohjaaja on silti tietoinen heidän heikkouksistaan, sillä näpistelyn ohella kaikki tekevät outoja valintoja. Muutamaa lopun yllätystä lukuunottamatta elokuva on myös hieman särmätön. Mutta mitä väliä, kun se on niin suloinen? ★★★★ (MB)
Styx
Vakavamielinen elokuva ottaa kantaa pakolaiskriisiin yllättävällä tavalla. Myrskystä selvinnyt purjehtija ja ensihoitaja löytää kokonaisen laivallisen täynnä pakolaisia, mutta rannikkovartiostoa ei näy eikä kuulu tuntienkaan jälkeen. Susanne Wolff tekee hienon roolisuorituksen osassa, joka on erityisesti elokuvan alkupuolella lähes kokonaan dialogiton. Vaikuttava elokuva jättää hiljaiseksi mutta vaatii katsojalta kärsivällisyyttä. ★★★★ (ML)
The Swan
Yhdeksänvuotias Sól lähetetään kesäksi sukulaisten farmille. Sól ei haluaisi jättää perhettään ja ystäviään, eikä ymmärrä miksi hänet passitetaan maalle. Farmilla Sólista tulee läheinen kesäapulaisena työskentelevän Jónin kanssa. Tyttö tunnistaa tarinoita muistikirjaansa kirjoittavassa Jónissa itsensä, sillä hänkin pitää sanoista enemmän kuin ihmisistä. Ása Helga Hjörleifsdóttirin ensimmäinen fiktiivinen elokuva visuaalisesti mykistävän kaunis kuvaus nuoren tytön emotionaalista kehitystä. Martin Neumeyerin upea kuvaus hyödyntää Islannin jylhää luontoa. Kirkkaat värikontrastit ja toisinaan taas melankoliset sävyt heijastelevat sisäistä hämmennystä vieraalla maaperällä. Gríma Valsdóttir tulkitsee Sólia käsittämättömän kauniisti. ★★★★ (SK)
Thelma
Norjalaisohjaaja Joachim Trierin ensimmäinen askel fantasian ja kauhunkin alueelle on kuin veretön mutta kiehtova versio alkuperäisestä Carriesta. Sulkeutunut ja syvästi uskonnollinen Thelma muuttaa Osloon opiskelemaan. Oudot kohtaukset alkavat vaivata häntä, kun hän kohtaa Anjan, joka auttaa häntä avautumaan. Kohtauksiin liittyy yhä oudompia piirteitä, ja samalla pintaan nousee haudattuja salaisuuksia. Thelma antaa katsojalle mahdollisuuden valita puolensa. Ovatko Thelman vanhemmat hirviöitä? Onko Anja oikeasti hyvä ja ystävällinen? Mahdollistavatko oudot voimat muiden manipuloinnin? Näkökulman mukaan loppuratkaisu voi vaihdella enemmän ja vähemmän toiveikkaan välillä. ★★★★ (JV)
U-July 22
Erik Poppe jätti arvokkaat draamat tarttuakseen aiheeseen, jonka monet hänen maanmiehensä haluaisivat unohtaa: Utøyan 69 henkeä vaatinut massamurha Anders Behring Breivikin avattua tulen norjalaisen työväenpuolueen nuorisoleirillä. ”Näen uusfasismin suosion nousun kaikkialla Euroopassa. Siksi on tärkeä muistaa mitä tapahtui”, ohjaaja totesi Berliinin ensi-illassa. Kuvittaessaan ”Norjan historian kamalimman päivän” kulkua vain uhrien näkökulmasta hän puristaa katsojan sisuskaluja 72 minuuttia – hyökkäyksen tarkan keston ajan – antamatta kertaakaan tilaisuutta tasoittaa hengitystä. ★★★★ (MB)
Westwood: Punk, Icon, Activist
Henkilökuva Vivienne Westwoodista, joka toi punk-tyylisuunnan vaatteisiin. Dokumentti tuntuu pääsevän hyvin lähelle muoti-ikonin elämää ja työtä, vaikka guru ei itse ollut osallistumaansa dokkariin tyytyväinen, painottaen sen olevan täysin kolmannen osapuolen tekemä. ”Sääli että elokuva on keskiverto toisin kuin Vivienne ja Andreas”, luki virallisessa lausunnossa. Viha johtui kuulemma siitä, ettei elokuva käsitellyt riittävästi Westwoodille tärkeää aktivismia. ★★★★ (JR)
Arviot: Marta Bałaga, Niko Ikonen, Susanna Karhapää, Maria Lättilä, Jesse Raatikainen, Jouni Vikman
Lisää R&A-arvioita Episodin printtinumerossa 8/2018. Lisätietoja R&A:n muusta ohjelmistosta ja festivaaliin liittyvistä uutisista voi lukea festivaalin kotisivuilta.