Alankomaalainen Michaël Dudok de Wit vietti koko lapsuutensa piirtäen. Harrastus vei opiskelemaan taidekouluun, mutta tuleva ohjaaja ymmärsi pian pulpetin äärelle istuessaan kaipaavansa kuviinsa tarinallisuutta.
Elettiin 70-lukua, jolloin sarjakuvat kasvattivat suosiotaan. de Wit sai käsiinsä kopion Heavy Metal -lehdestä, jonka innoittamana hän halusi ryhtyä sarjakuvataiteilijaksi.
Kaikki muuttui ranskalaisilla animaatiofestivaaleilla, jotka herättivät hänessä kiinnostuksen piirroselokuvia kohtaan. Olihan niissä kuvien ja tarinoiden lisäksi vielä äänet ja musiikitkin.
Nyt de Wit on ohjannut neljä lyhytanimaatiota, joista Isä ja tytär voitti Oscarin vuonna 2000. Hänen ensimmäinen kokopitkä elokuvansa The Red Turtle oli tänä vuonna ehdolla parhaan animaatioelokuvan kategoriassa.
Ohjaaja esitteli autiolle saarelle sijoittuvan uutuutensa Espoo Cine -festivaaleilla.
Aloitit urasi tekemällä mainoksia 80-luvun Lontoossa. Millaista työtä se oli?
Mainokset olivat siihen aikaan mielenkiintoisia, vaikka niiden tarkoituksena oli tietysti myydä tuotteita tai ajatuksia. Ne eivät kuitenkaan olleet pelkästään myytävän tavaran esittelyä, vaan viihdyttäviä lyhytelokuvia. Ilmassa oli paljon luovuutta sekä uudenlaisia lähestymistapoja ja visuaalisia tyylejä.
Minulla ei ollut esimerkiksi vapautta tarinoiden osalta, sillä mainostoimistot kirjoittivat ne. En silti tuntenut prostituoivan itseäni, sillä pääsin ainakin työskentelemään kokeneiden ihmisten kanssa.
Kymmenen vuoden jälkeen tulin levottomaksi. Halusin päästä luomaan jotain henkilökohtaisempaa.
Miten ensimmäinen lyhytelokuvasi syntyi?
Yritin saada ideoitani myytyä, mutta kiinnostusta oli niukasti. Ajattelin, että ehkä minun on parempi tehdä animaatiosarja. Tom Sweepin oli tarkoitus toimia sellaisen aloituksena. Sarjalla on helpompi saada sijoittajat kiinnostumaan.
Tein Tom Sweepin nopeasti. Siihen meni vain puoli viikkoa. Halusin tehdä niitä vielä lisää, mutta ryhdyin samalla työstämään seuraavaa lyhytelokuvaani The Monk and the Fish. Siitä tuli heti menestys. Silloin päätin lopullisesti jäädä elokuva-alalle.
Mistä piirrostyylisi japanilaiset vaikutteet ovat peräisin?
Niille on helppo selitys. Lontoossa järjestettiin Japan-niminen festivaali, kun aloitin työni mainostoimistolla. Selailin kirjaa, jossa oli buddhalaismunkkien piirroksia monien vuosisatojen takaa.
Ne olivat erittäin yksinkertaisia, jollain tavalla myös naiiveja, mutta samaan aikaan todella kypsiä. En yritä imitoida niitä, mutta sain niistä runsaasti vaikutteita.
Aasialaiset taiteilijat osaavat maalata tyhjyydellä. He eivät täytä kuvaa kokonaan, jos sille ei ole tarvetta.
Japanilainen tuotantoyhtiö Studio Ghibli otti sinuun yhteyttä ja ehdotti kokopitkän elokuvan tekemistä yhteistyönä. Sellaista ei tapahdu joka päivä. Kuinka hyvin yhteistyönne sujui?
Tunsin Ghiblin väkeä jo hieman entuudestaan. Olimme tavanneet festivaaleilla ja esittäytyneet. He olivat nähneet kaikki elokuvani ja pitivät erityisesti Isästä ja tyttärestä. He ottivat minuun yhteyttä sen innoittamina.
Kummallakaan osapuolella ei ollut takeita elokuvan toteutumisesta, joten otimme askeleen kerrallaan. He olivat kiinnostuneita käsikirjoituksestani ja minä matkustin tasaisin väliajoin kertomaan heille edistymisestäni. Halusin myös kuulla palautetta.
Itse elokuvan tekoon ei kuitenkaan osallistunut yhtäkään japanilaista taiteilijaa. Kun tiimini kokoontui varsinaiseen animaatiotyöhön, studio pysytteli taka-alalla.
Yhdessäkään elokuvassasi ei ole vuorosanoja. Miten olet päätynyt sellaiseen ratkaisuun?
Lyhytanimaatiot ovat usein mykkiä. Se on hyvin yleistä.
Mutta käsikirjoittaessani The Red Turtlea ajattelin lisääväni siihen muutaman vuorosanan sinne tai tänne. Pelkäsin ettei dialogiton kokopitkä elokuva toimisi.
Vuorosanat eivät vain millään tuntuneet sopivan elokuvaan! Lopulta päätin jättää ne koko pois.
Miten kuvailisit animaatioelokuvien nykytilaa?
Yhteensä 26 animaatioelokuvaa hakivat tänä vuonna Oscar-ehdokkuutta. Katsoin ne kaikki. Jotkut niistä olivat niin hirveitä, että jouduin kelaamaan ne läpi. En halua nimetä niistä yhtäkään, mutta ne olivat animoitu tietokoneella ja erittäin kaavamaisia. Ne kaikki tuottivat silti valtavasti rahaa.
Ehdokkuuden saaneiden elokuvien joukossa oli kuitenkin kaksi piirrosanimaatiota. Minulle se tarkoittaa sitä, että ihmisillä on halu nähdä jotain muuta.
CGI-animaatio on aikuistunut kauniisti ja se on nyt huippupisteessään. Käytin sitä itsekin kilpikonnien animoimiseen The Red Turtlessa. Tietokoneanimaatio ei silti ole ainoa tyyli. Käsin piirretyissä elokuvissa on paljon epätäydellisyyksiä, jotka tekevät niistä henkilökohtaisempia.
Olet voittanut lukuisia palkintoja. Mitä toivoisit vielä saavuttavasi?
Elokuvieni on oltava henkilökohtaisia. Kaikissa animaatiossani on syvällisempi ulottuvuus. Juuri siitä saan suurimman nautinnon. Se auttaa minua jaksamaan vuodesta toiseen.
En olisi tyytyväinen, jos seuraava elokuvani olisi vain kiva ja yksinkertainen tapaus, kuten Asterix tai jokin vastaava. Vaikka minulle maksettaisi siitä mitä vain, minulla ei olisi intohimoa sitä kohtaan.