Owen Wilson taistelee henkensä puolesta uudessa trillerissä – katso traileri

6.3.2015 14:28

Monet tuntevat Owen Wilsonin parhaiten komediaelokuvista. Tänä vuonna ensi-iltansa saavassa No Escapessa mies pääsee muistuttamaan ihmisiä siitä, ettei ole mikään yhden genren mies.

No Escape on John Erick Dowdlen ohjaama trilleri, joka kertoo perheensä kanssa Kaakkois-Aasiaan muuttavasta yhdysvaltalaisesta bisnesmiehestä (Wilson). Pian tämä Wilsonin esittämä mies saa kauhukseen huomata tuoneensa perheensä keskelle väkivaltaista kansannousua. Edessä on mahdottomalta tuntuva pakomatka, joka saa katsojankin pohtimaan myös trailerissa esitettyä kysymystä: ”Kuinka pitkälle olisit valmis menemään suojellaksesi lähimmäisiäsi?”

Elokuvassa näyttelevät myös Lake Bell sekä veteraaninäyttelijä Pierce Brosnan.

Katso elokuvan traileri alta.

(Episodi/SK)

Lisää luettavaa