Pahamaineinen kannibaalielokuva esitettiin ennakkoon – tässä reaktiot

the green inferno

Allekirjoittanut asteli mukavassa auringonpaisteessa kohti Senaatintorin kupeessa sijaitsevaa Kino Engeliä, aikeena katsoa paljon keskustelua ja huomiota herättänyt Eli Rothin kannibaalipätkä The Green Inferno.

Koska tarkoituksena oli seurata toimittajakollegoiden reaktioita, istahdin pääkallonpaikalle Engelin kakkossalin takarivin penkille. Kiinnostuneita toimittajia tulikin paikalle runsaslukuinen määrä. Noin parikymmenhenkinen katsojajoukko olisi oivallinen tutkimuskohde. Ilo alkakoon.

Mutta mistä elokuva sitten kertoo? Joukko nuoria ja naiiveja opiskelijoita pyrkii suojelemaan Amazonin varrella asuvaa syrjäistä perulaista heimoa tuholta, kun monikansallinen yritys haluaisi jyrätä heimon kylän omien tarkoitusperiensä takia. Sinisilmäiset nuorukaiset lähtevätkin kohti Perua, ja tekevät oman hyökkäyksensä riistoyrityksen työmiehiä ja kalustoa vastaan.

Eihän siinä hyvin käy, ja porukka passitetaan pienen kahnauksen päätteeksi takaisin jenkkeihin. Mutta kuten aina, niin roiskuuhan sitä rapatessa, ja porukan pienlentokone joutuu tekemään pakkolaskun aivan suojelukohteena olevan kylän kupeeseen. Toisin kuin voisi luulla, ei paikalle saapunutta alkuperäisväestöä kiinnosta nuorten pelastaminen vaan lähinnä helppo ateria.

Ikävä kyllä kollegoiden reaktiot eivät olleet aivan niin herkullisia kuin ennakkon perusteella olisi voinut odottaa. Yleistä levottomuutta oli kuitenkin havaittavissa kaikkein hurmeisimmissa kohtauksissa, kun ihmisiä leikellään palasiksi. Kukaan ei kuitenkaan pyörtynyt, oksentanut tai poistunut kesken näytöksen, vaikka moni säntäsikin teatterista ulos heti lopputekstien ilmestyttyä valkokankaalle.

Eli Roth on tehnyt hyvää jälkeä The Green Infernon parissa. Huomaa että Rothin lempielokuviin kuuluu genreklassikko Cannibal Holocaust (1980). Kuvausjälki on kiitettävää, gore-efektit näyttäviä ja aidon tuntuisia sekä näyttelijöiden työskentely mukiinmenevää, kun ottaa huomioon millainen elokuva on kyseessä. Juoniaukkojahan näistä aina löytyy, mutta se on jopa odotettavaa tällaiselta elokuvalta.

Jo Rothin aiemmista elokuvista on käynyt selväksi, että miehellä on paljon sanottavaa yhteiskunnastamme. Tällä kertaa Roth kritisoi hyvistä oloista tulevia lähinnä itsekeskeisiä maailmanpelastajia, jotka hyppäävät trendistä ja järjestöstä toiseen ilman sen syvällisempää ajatusta koko avustustyöstä. Ehkä Roth haluaa myös kertoa, että ei ole meidän asiamme tunkea nokkaamme aivan jokaiseen paikkaan, jonne nykyteknologian voimin pystymme menemään. Roth tuntuu pitävän koko avustustoimintaa lähinnä vedätyksenä, jonka avulla pumpataan hyväuskoisilta ihmisiltä rahaa. Mies tuntuu olevan ikuinen kyynikko ja pessimisti.

Kaiken kaikkiaan The Green Inferno on ihan passeli genre-elokuva. Harvemmin tällaista mässäilyä pääsee todistamaan valkokankaalta, joten kannattaa suunnata teatteriin sikäli mikäli aihe kiinnostaa tai kauhistuttaa.

The Green Infernoa näytetään myöhäisnäytöksissä 5.-6. helmikuuta ainakin Helsingissä, Tampereella, Turussa, Lahdessa, Kuopiossa ja Lappeenrannassa. Ei suomenkielistä tekstitystä.

(Episodi/NI)

Aiheeseen liittyvät jutut