Päin seinää: Esittääkö Kai Lehtinen Armi Toivasen isää uudessa komediassa?

2.10.2014 12:29

Armi Toivasen ja Eero Ritalan tähdittämästä draamakomediasta Päin seinää on julkaistu traileri. Elokuvan on ohjannut Antti Heikki Pesonen ja se saa ensi-iltansa 26. joulukuuta.

Ennakkotietojen mukaan Päin seinää saattaa yhteen joukon henkilöhahmoja, joiden elämä ei kulje kaikkein tavanomaisimpia ratoja. Kolmikymppinen Essi (Toivanen) on yksinhuoltaja, jonka pinna palaa herkästi. Asiaa ei helpota teini-ikäinen tytär Takku (Mimosa Willamo), joka saa jatkuvasti kenkää koulusta. Takun opettaja Lasse (Ritala) on jämähtänyt menneisyyteen ja edelleen ihastunut nuoruudenheilaansa Essiin. Keski-ikäinen renttu Sakke (Kai Lehtinen) saattaa puolestaan olla Essin isä. Hullunkurinen perhe on kasassa.

Antti Heikki Pesonen on ohjannut muun muassa palkitun lyhytelokuvan Korsoteoria, jonka pääosassa nähtiin niin ikään Armi Toivanen. Katso traileri alta.

Kuvassa Toivanen ja Ritala.

Lisää luettavaa