Painajaismaiset kuvaukset – CIA:n kidutusekspertti avusti Jim Carreyta jotta tämä kestäisi lastenelokuvan kuvauksissa

Vuonna 2000 ilmestyneen The Grinch -elokuvan kuvaukset olivat painajaismaiset Jim Carreylle.

1.10.2016 01:45

Carrey esitti Ron Howardin ohjaamassa elokuvassa Grinch-peikkoa. Roolia varten Carrey joutui olemaan kumipuvussa ja raskaan meikkauksen alla.

Puvun ja meikin laittaminen kesti kahdeksan ja puoli tuntia, kun Carrey puettiin ensimmäisen kerran Grinchiksi. Kokemus oli niin epämiellyttävä, että Carrey meni raivostuneena traileriinsa, potkaisi reiän seinään ja kertoi Howardille, ettei voi tehdä missään nimessä elokuvaa.

Koko miljoonien elokuvaprojekti oli vaarassa, joten tuottajat tekivät mielenkiintoisen ratkaisun. He palkkasivat CIA:lle työskennelleen kidutusekspertin avustamaan Carreyta, jotta tämä kestäisi olla maskeerattuna Grinchiksi. Ekspertti ja Carrey viettivät viikonlopun yhdessä opetellen, miten kestää kidutusta.

Viikonlopun kestänyt koulutus sai Carreyn karaistumaan, joten hän palasi kuvauksiin.

Koulutus ei kuitenkaan tehnyt maskeerauksen ja kumipuvun pitämistä yhtään miellyttävämmäksi. Jälkeenpäin Carrey kuvaili Grinchiksi maskeeraamista kuin elävältä hautaamiseksi.

Lähde: Cracked

Lisää luettavaa