Parjattu kohuohjaaja tuo Tales From The Cryptin takaisin

7.1.2016 20:53

Vuosina 1989-1996 tv:ssä pyörinyt, ja muutaman elokuvankin saanut, kulttisarjikseen perustuva Tales From The Crypt (Kauhua kryptasta) on tekemässä yllätyspaluuta telkkariin. TNT on tuottamassa uudenlaista konseptia kanavalleen.

Viikoittaisessa kaksituntisessa sarjassa nähdään niin lyhyitä kuin pitempiäkin kauhuaiheisia ohjelmia, joiden keskiössä on Tales From The Crypt. Ristiriitaisia tunteita katsojissa aiheuttava kulttiohjaaja M. Night Shyamalan toimii sarjan johtajana/kuraattorina.

”Olen innoissani päästessäni tekemään töitä tuottajapari Kevin Reillyn ja Sarah Aubreyn sekä koko TNT:n tiimin kanssa”, Shyamalan kertoo uutistiedotteessa.

Kauhusarjan muut ohjelmat ilmoitetaan piakkoin.

Kauhua kryptasta oli todellinen kultti-ilmiö. Sillä on edelleenkin laumoittain sarjan epäkuollutta juontajaa, Crypt Keeperiä, palvovia faneja. Uusioversiossa nähdään sekä vanhoja että uusia kauhutarinoita.

Alla Tales From The Crypt: Demon Knightin (1995) traileri. Kauhukalkkunassa on mukana muun muassa eräskin Jada Pinkett, josta tuli myöhemmin Will Smithin vaimo.

Lähde: io9

(Episodi/NI)

Lisää luettavaa