Pertti Kurikan leffa lähtee maailmalle

21.3.2012 13:19

Pertti Kurikan Nimipäivät -punk-yhtyeestä kertova dokumenttielokuva Kovasikajuttu aloittaa kansainvälisen festivaalikiertueensa kahdelta merkittävältä ulkomaiselta elokuvafestivaalilta tulevana keväänä. Elokuva on valittu Nyonissa, Sveitsissä järjestettävän Visions du Réel -festivaalin pääkilpasarjaan sekä Torontossa järjestettävän Hot Docs -festivaalin Next-esityssarjaan.

Kovasikajuttu saa kansainvälisen ensi-iltansa 21.4. Visions du Réel -festivaalilla, joka on yksi Euroopan arvostetuimmista dokumenttielokuvafestivaaleista. Elokuva kisaa siellä pääpalkinnosta, joka on suuruudeltaan noin 17 000 euroa. Elokuvan ohjaajien lisäksi Sveitsiin matkustaa Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtye, joka vetää ensimmäisen Sveitsin keikkansa festivaalin klubilla.

Torontossa järjestettävä Hot Docs -festivaali on Pohjois-Amerikan suurin dokumenttielokuvafestivaali. Kovasikajuttu saa festivaalilla Pohjois-Amerikan ensi-iltansa ja siitä järjestetään kolme näytöstä festivaalin aikana 26.4.-6.5.

Lisää luettavaa