”Puoliksi sika, puoliksi virtahepo” – Disneyn ylipainoinen hahmo herätti someraivon

Elokuvan hahmon ”stereotyyppinen” ulkonäkö on suututtanut monia ihmisiä.

27.6.2016 17:42

Disneyn tulevan Moana-elokuvan toinen päähahmoista, polynesialainen puolijumala Maui, on herättänyt närkästystä Tyynenmeren saarien asukkaissa.

Uuden-Seelannin kansanedustaja Jenny Salesa kirjoittaa, että Mauin esittäminen lihavana ”ei ole hyväksyttävää”. Salesan mukaan Disneyn tekemä hahmo muistuttaa olentoa, joka on puoliksi sika, puoliksi virtahepo”.

”Tällainen negatiivinen stereotypia Mauista ei ole hyväksyttävää. Ei kiitos Disney”, Salesa kirjoittaa Facebookissa.

Samoalainen rugby-pelaaja Eliota Fuimanono on myös ilmaissut ärtymyksensä ilmoittaa Facebookissa, että ”Maui näyttää siltä kuin saarten ylös kalastamisen jälkeen hän olisi uppopaistanut ja syönyt ne”.

Monet ovat kuitenkin myös nousseet puolustamaan hahmoa, joka ei kaikkien mielestä ole lihava, vaan sankarillinen ja lihaksikas. Polynesian mytologiassa Maui oli sankarillinen olento, joka loi Tyynenmeren saaret kalastamalla ne ylös merestä.

Maailman terveysjärjestön mukaan yhdeksän kymmenestä maailman lihavimmasta valtiosta sijaitsee Tyynenmeren saarilla.

Lähde: The Guardian

 

Lisää luettavaa