Raha ei kelpaa Bond-roolista eroon haluavalle Daniel Craigille – kieltäytyi järjettömän suuresta palkkiosummasta

Daniel Craig on esittänyt 11 vuoden aikana James Bondia neljä kertaa. Uutta Bondin esittäjää kuitenkin etsitään, sillä Craig on useaan otteeseen ilmaissut haluavansa jättää roolihahmon. Eräässä haastattelussa Craig sanoi haluavansa mieluummin ”viiltää ranteet auki” kuin jatkaa Bondin esittämistä.

20.5.2016 12:08

Bond-tuottajat taas haluaisivat Craigin jatkavan, sillä hänen aikanaan elokuvat ovat olleet valtavia menestyksiä. Craig on kuitenkin Daily Mailin mukaan kieltäytynyt 68 miljoonan punnan eli noin 88 miljoonan euron tarjouksesta, johon kuuluisi kaksi elokuvaa.

Samassa jutussa kerrotaan, että neljästä edellisestä elokuvasta Craig on saanut yhteensä 38 miljoonaa puntaa (49 miljoonaa euroa).

Vielä ei ole tietoa seuraavan Bond-elokuvan tuotantoaikataulusta, mutta alkaa näyttää todennäköiseltä että Craigia ei siinä nähdä. Viimeisimmissä huhuissa on puhuttu Tom Hiddlestonista Craigin seuraajana.

Lisää luettavaa