Ridley Scott vihjailee: Prometheuksen jatko-osissa mullistava paljastus alieneista?

11.11.2015 18:35

Ohjaaja Ridley Scott on ollut kovin avoimena tulevasta Prometheuksen jatko-osasta, Alien: Paradise Lostista. Prometheus 2:ta seuraa vielä yksi jatko-osa, ja koko trilogia toimii esiosana Alien -Kahdeksas matkustaja -klassikolle.

Scottin tuore leffa, Matt Damonin tähdittämä Yksin Marsissa on kerännyt paljon loistavia arvosteluita niin kriitikoilta kuin yleisöltäkin. Tietenkin ohjaajalegendalta kyseltiin myös Alienista Mars-seikkailun pressitilaisuudessa:

”Yritän pitää koko homman omissa käsissäni, päästin nimittäin Alienin hyppysistäni – Eikä minun olisi pitänyt. Yritän synnyttää pedon uudelleen, koska olemme palaamassa Alien -Kahdeksas matkustajan tapahtumiin. Lopulta päädyn sinne”, Scott runoilee.

”Prometheus 2:n kuvaukset alkavat helmikuussa ja olen aloittanut valmistelut jo nyt sitä varten. Tiedän millainen käsikirjoitus on. Tämän jälkeen tulee vielä yksi elokuva ja ehkä sitten olemme Alien 1:ssä – Ehkä sitten pystyn vastaamaan kuka tämän kauheuden takana on?”

Saammeko vihdoin tietää xenomorphien salaisuuden? Tähän kysymykseen on kaivattu vastausta jo vuodesta 1979 lähtien, kun Alien -Kahdeksas matkustaja saapui kauhistuttamaan katsojia.

Lähde: IGN

(Episodi/NI)

Lisää luettavaa