Romanialainen ”kaappi” Rocky-elokuvaan – suomalaista tähteä ei löytynyt

Uuteen Creed 2 -elokuvaan haettiin tähteä myös Suomesta, mutta rooli meni Romaniaan.

17.1.2018 10:59

Viime vuonna Suomessa nousi innostunut kohu roolitusuutisesta, jonka mukaan tulevaan Rocky-elokuvaan haetaan yhtä näyttelijää Skandinavian lisäksi myös Suomesta. Roolin tiedettiin olevan Rocky IV -elokuvassa täräyttäneen Ivan Dragon (Dolph Lundgren) poika, joten Suomestakin etsittiin vaaleaa lihaksikasta nyrkkeilijäksi kelpaavaa miestä.

Suomalaiset lihaskimput jäivät nuolemaan näppejään, sillä tällä viikolla roolin kerrottiin menneen romanialaiselle nyrkkeilijälle Florian Munteanulle, jonka ammattimitat ovat 193 cm pituutta ja 111 kiloa painoa.

Creed 2 aloittaa kuvaukset kevättalvella, ja ensi-ilta on suunniteltu tämän vuoden marraskuulle. Franchisen luonut tähti Sylvester Stallone palaa rooliinsa Rocky Balboana, ja rooleissaan jatkavat myös ensimmäisestä Creed-elokuvasta tutut Michael B. Jordan (Adonis Creed) ja Tessa Thompson (Bianca). Spekulaatioiden jälkeen Munteanun roolitusuutisessa vahvistettiin myös itse Lundgrenin palaavan tappavaan rooliinsa Dragona.

Tällä uusimmalla roolituksella näytetään tähtäävän jälkipolvien uusintamatsiin, sillä Rocky IV -elokuvassa kohtasivat tuhoisin seurauksin Apollo Creed (Carl Weathers) ja Ivan Drago.

Rooli on Munteanun ensimmäinen näyttelijänrooli, mutta nyrkkeilijälle tietynlaisen roolin vetäminen luulisi olevan tuttua. Alla olevalta videolta voi katsoa hiukan esimakua Munteanun taidoista.

 

Lähde: Variety.com.

Lisää luettavaa