Ruotsalainen komediasarja Solsidan (Onnea onkimassa) on naurattanut Ruotsin lisäksi myös Suomessa jo viiden tuotantokauden verran, ja tulevana jouluna elokuvateattereihin saapuu ensimmäinen sarjaan perustuva elokuva. Suomessa sarjaa on alun perin näytetty Yle Fem -kanavalla, mutta myös MTV3 on näyttänyt jaksoja myöhemmin.
Tämän vuoden huhtikuussa MTV kertoi tekevänsä kotimaisen version ruotsalaishitistä, ja kotimaisilla huippunäyttelijöillä varusteltu Onnela sijoittuisi Porvooseen. Tässä vaiheessa puolet aiheesta kiinnostuneista varmasti huokaisi pelokkaina ja puolet hyppi tasajalkaa innoissaan.
Onnela alkoi C Morella pari viikkoa sitten, ja kymmenjaksoinen ensimmäinen kausi nähdään myöhemmin myös MTV:llä ja Katsomossa. Parinkymmenen minuutin pituiset jaksot ovat helposti pureskeltavia komediapaloja, eikä sarjan viemä aika ainakaan ole syy jättää se katsomatta.
Onnela käynnistyy hammaslääkäri-Antin (Eero Ritala) muuttaessa näyttelijävaimonsa Saaran (Elena Leeve) kanssa kotikonnuilleen Porvooseen. Antti ja Saara eivät muuta vain Antin lapsuudenmaisemiin vaan myös hänen lapsuudenkotiinsa, eikä Antin äiti (Leena Uotila), tai Antti itsekään, aina ymmärrä onnellisen elämän rajoja.
Ensimmäistä lastaan odottavien Antin ja Saaran uuteen elämään kuuluvat myös tuttavapariskunta Markus (Pekka Strang) ja Mette (Anna-Maija Tuokko), jotka katsovat toistenkin elämää välillä liikaa omien varakkaiden lasiensa läpi. Ystävien lisäksi joukon hännillä häärivät Jorma (Santtu Karvonen) ja Titta (Pirjo Heikkilä), joiden pihiys ja rasittava säätäminen käyvät kaikkien hermoille.
Antti on sarjan päähenkilö, jonka ajatukset välitetään välillä katsojille kertojanäänen kautta. Hän on se perinteinen suomalainen nykymies, joka toilailee tossun alla ja taivasalla, antaen oman epävarmuutensa sekä miellyttämisen halunsa sanella hänen oman elämänsä tahdin.
Vaikka Antin puoliso Saara esitetään yleisesti järkevänä ihmisenä, tuo raskaus esille ääripäisempää käyttäytymistä myös häneltä, ja yhteenotot Antin takertuvan ja omistushaluisen äidin kanssa ovat taattuja.
Sarjan edetessä myös sivuosahahmot, kuten Markus ja Mette, saavat omia seikkailujaan. Markuksen ammatillinen johtajuus pyrkii vuotamaan myös yksityiselämän puolelle, vaikka Mette saneleekin säännöt heidän viimeisen päälle sisustetussa kodissaan. Mette puolestaan nauttii elämän hyvistä ja kauniista puolista mutta ottaa paineita äitiyden täydellisyydestä.
Antin ja kumppaneiden elämä on tutunnäköistä ja -oloista, sillä samanlaisia tilanteita syntyy kaikille osana yhteisöä. Toista ei haluta nolata tai loukata, ja loppujen lopuksi päädytään niin syvälle epämukavuusalueelle, että sitä katsoessa tulee joko nauraa kiherrettyä tai kiemurreltua kiusaantuneena nojatuolissa.
Onnelaa kannattaakin ehdottomasti katsoa seurassa, sillä yhteisöllinen hauskuus toimii yksin hymähtelyä paremmin. Sarja on Solsidan-kopio, mutta se pärjää mainiosti omillaan, ja näyttelijät tuntuvat tuttuudestaan huolimatta sopivan rooleihinsa erinomaisesti. Sarjan arkisiin tilanteisiin uppoutuu helposti, eikä tule mietittyä näyttelijöiden muita rooleja, kuten heikompien sarjojen parissa joskus käy.
Vain aika näyttää, tuleeko Onnelasta yhtä pitkäaikainen ja yhteisöllinen komedia kuin alkuperäisversiostaan, mutta ainakin se seisoo reippaasti omillaan ja onnistuu samalla kuvaamaan suomalaista mielentilaa ja pikkusieluisuutta hauskalla ja osuvalla tavalla.
