Satiirisivusto The Onion alkaa tehdä elokuvia: ”Olemme suunnitelleet Hollywoodin valtaamista jo jonkin aikaa”

Yhtiöllä on jo Oscar-pokaalit mielessään.

10.1.2017 17:35

Satiirisesta uutissivustostaan tunnettu The Onion laajentaa BuzzFeedin tavoin myös elokuvapuolelle, kertoo The Hollywood Reporter.

Mediayhtiö on tehnyt Lionsgate-studion kanssa diilin, jonka seurauksena on tarkoitus kehittää kolme onionmaista elokuvaa, joiden sisällöstä ei vielä ole tietoa. Onion Studios tekee yhteistyötä tuontantöyhtiö Serious Businessin kanssa.

”Olemme suunnitelleet Hollywoodin valtaamista jo jonkin aikaa”, sanoo Onion Studiosin varapääjohtaja Kyle Ryan. ”Serious Businessin ja Lionsgaten avulla teemme hyllytilaa Oscar-palkintoja varten. Kellariin siitä, Pulitzerit.”

The Onion on Wisconsin yliopiston opiskelijoiden vuonna 1988 perustama satiirilehti, jonka paperiversio lakkautettiin vuonna 2013.

Lisää luettavaa