Sherlock Holmes muuttuu tappajatiikeriksi

20.8.2014 09:00

Disneyn kanssa kilpaileva versio Rudyard Kiplingin Viidakkokirjasta on saanut mielenkiintoisen, joskaan ei loppujen lopuksi kovin yllättävän uuden nimen näyttelijäkaartiinsa.

Motion capture -tekniikan uusi mestari Andy Serkis, joka ohjaa Warner Brosin Jungle Book: Origins -elokuvan, on kiinnittänyt Sherlock-tähti Benedict Cumberbatchin tappajatiikeri Shere Khanin rooliin. Serkis ja Cumberbatch ovat työskennelleet yhdessä myös Hobitti-elokuvissa, joissa Serkis toimi second unit -ohjaajana ja liikkeentunnistusguruna, Cumberbatchin lainatessa äänensä Smaug-lohikäärmeelle.

The Hollywood Reporterin mukaan Sherlock-tähden rooli on elokuvassa ääninäyttelijänä, joten tiikerin liikkeentunnistus jäisi näin jonkun muun tehtäväksi. Voitaneen kuitenki olettaa, että Cumberbatchin naamaa käytetään hyväksi tiikerin ilmeiden tallentamisessa.

Jungle Book: Originsin on käsikirjoittanut Callie Kloves, joka on useimpien Harry Potter -elokuvien kirjoittaneen Steve Klovesin tytär.

Knoppitietona mainittakoon, että tämä on jo toinen kerta, kun Benedict Cumberbatch esittää Khan-nimistä hahmoa. Edellinen oli vuoden 2013 Star Trek Into Darkness -elokuvassa.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa