Kunnioitettu ohjaaja boikotoi Oscar-gaalaa

18.1.2016 18:46

Muun muassa elokuvien Malcolm X ja Do the Right Thing ohjaaja Spike Lee aikoo boikotoida tämän vuoden Oscar-gaalaa. Syynä on paljon kohistu fakta siitä, ettei yksikään näyttelijäkategoria sisällä tänä vuonna tummaihoisia ehdokkaita. Myös edellisenä vuonna kaikki ehdokkaat olivat ihonväriltään valkoisia. Asiasta uutisoi Hollywood Reporter.

”En halua olla epäkunnioittava ystävilleni, juontaja Chris Rockille ja tuottaja Reggie Hudlinille, Akatemialle ja sen puheenjohtaja Isaacsille”, Lee kirjoitti Instagramiin. ”Mutta kuinka on mahdollista, että kahtena vuonna peräkkäin kaikki 20 ehdokasta näyttelijäkategorioissa ovat valkoisia? Eikä lähdetä edes tarkastelemaan muita kategorioita. 40 valkoista näyttelijää kahteen vuoteen, eikä yhtään väriä. Emmekö osaa näytellä? WTF!!”

Samassa postauksessa Lee huomautti olevansa kuitenkin kiitollinen Akatemian hänelle tänä vuonna myönnettyyn kunnia-Oscariin, ja ettei tätä taistelua käydä Oscar-gaalassa. Tummaihoiset näyttelijät eivät tosiaan usein Oscareita juhli. Ajatellaa näyttelijäkategorioita: parhaasta naissivuosasta palkittiin Lupita Nyong’o vuonna 2013 (12 Years a Slave), miessivuosasta Morgan Freeman vuonna 2004 (Million Dollar Baby) ja miespääosasta Forest Whitaker vuonna 2006 (The Last King of Scotland).

Ainoastaan kerran pysti on mennyt tummaihoiselle naiselle, kun vuonna 2001 Halle Berry vei Oscarin kotiin Monster’s Ballista. Naisilla menee kategoriassa kaikkein huonoiten, sillä koko Oscareiden melkein 90-vuotisessa historiassa, vain 10 kertaa tumma nainen on ollut ehdolla parhaaksi naispääosaksi.

(Episodi/JR)

 

Lisää luettavaa