Star Wars -ohjaaja myöntää mokanneensa tämän kohtauksen The Force Awakensissä

10.3.2016 09:33

Seuraa spoilereita elokuvasta Star Wars: The Force Awakens!

Kun innokkaimmat fanit olivat ehtineet sulatella näkemäänsä Star Wars: The Force Awakens -ensi-illan jälkeen, nousi internetissä ihmettelyä: miksi Leia ohitti töykeästi juuri parhaan ystävänsä, Leian rakkaan, menettäneen Chewbaccan ja meni halaamaan tuntematonta?

Elokuvan loppupuolella on kohtaus, jossa Rey ja Leia tapaavat ensimmäistä kertaa, ja kuin Voiman johdattelemina menevät toistensa luokse ja halaavat. Ensimmäisenä Leian eteen astelee kuitenkin Han Solon kuolemaa varmasti sureva Chewbacca, jolle Leialta ei kohtauksessa liikene halausta tai edes lämmintä kättä.

Totta kai kohtauksen sisällöstä heräteltiin kaikenlaisia teorioita, jotka J.J. Abrams on nyt hylännyt, sanoen sen olleen itse asiassa ohjaajan moka.

”Se oli luultavasti yksi virheistä, jotka tein siinä. Ajattelin silloin, että huolimatta omasta tuskastaan, Chewbacca olisi keskittynyt Finnin pelastamiseen ja tämän hoitamiseen. Joten yritin saada Chewbaccan lähtemään hänen kanssaan, ja keskityin Reyhin, joka löysi Leian. Ajatuksena oli, että koska Voima on heissä molemmissa vahva he tuntisivat toisensa, vaikka eivät ole koskaan tavanneet”, Abrams selittää.

”Jos Chewbacca ei olisi ollut siellä, ette olisi luultavasti edes ajatelleet asiaa. Mutta koska hän oli juuri siinä, Leian ohittamana, se tuntui melkein välinpitämättömyydeltä, mikä ei todellakaan ollut tarkoitus”, varmistaa Abrams.

Lähde: Slashfilm

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa