Star Warsista tuttu pienoismalli maksoi ostajalleen omaisuuden

5.10.2015 10:26

Profiles in History -huutokauppa myi viikonloppuna erän elokuva-aiheisia tavaroita sivuillaan.

Suurimman potin keräsi Tähtien sota -elokuvasta tutun avaruusaluksen pienoismalli, joka myytiin hämmentävällä 450000 dollarin tarjouksella. Kyseessä on aivan elokuvan alussa nähtävä alus, joka kuljettaa prinsessa Leiaa ja Kuolemantähden piirustuksia. Hintaan saattaa vaikuttaa sekin, että alus on ensimmäinen Star Wars -elokuvissa nähtävä asia.

Huutokaupassa vaihtoivat omistajaa myös Carrie Fisherin kantamat kultaiset bikinit, joista ostaja tarjoutui maksamaan huikeat 96000 dollaria. Bikinit nähdään prinsessa Leian päällä Jedin paluu -elokuvassa.

Muita huutokaupassa myytyjä tavaroita olivat mm. Willy Wonkan kultainen lippu vuoden 1971 elokuvasta Willy Wonka and the Chocolate Factory, Saksikäsi Edwardin saksikäsi, Paluu tulevaisuuteen -elokuvan itsensä solmivat lenkkarit ja Indiana Jonesin hattu.

Lähde: A.V. Club

(Episodi/ML)

 

Lisää luettavaa