Suomalainen elokuvasäveltäjä sai hienon tunnustuksen – maailman paras dokumenttielokuvan musiikki

Elokuvamusiikkiin erikoistuneiden kriitikoiden kansainvälinen järjestö IFMCA on palkinnut Järven tarina –elokuvan musiikin säveltäjän Panu Aaltion vuoden 2016 parhaasta dokumenttielokuvan sävellyksestä.

24.2.2017 13:30

Panu Aaltio voitti palkinnon jo toistamiseen, sillä hänen säveltämänsä musiikki elokuvassa Metsän tarina, voitti samaisen palkinnon vuonna 2012.

Aaltio voitti palkinnon upeassa seurassa: parhaan fiktio-elokuvamusiikin IFMCA -palkinto meni elokuvasta Arrival Jóhann Jóhannssonille, parhaasta komediaelokuvan musiikista palkittiin La La Landin Justin Hurwitz ja vuoden elokuvasäveltäjäksi valittiin Michael Giacchino.

Panu Aaltio on ehdolla myös vuoden 2016 Jussi-palkinnon saajaksi elokuvasta Järven tarina.

IFMCA:n palkinnon jakavat elokuva- ja TV-musiikkitoimittajat ja kriitikot yli 50:stä maasta. Järven tarinaa levittävän Nordisk Filmin tiedotteen mukaan se on maailman arvostetuin elokuvamusiikin palkinto.

Järven tarina sai elokuvateatteriensi-iltansa 15.1.2016 ja nousi Suomen kaikkien aikojen katsotuimmaksi dokumentiksi. Tähän mennessä elokuvan on nähnyt jo lähes 190 000 katsojaa, ja se jatkaa edelleen muutamissa teattereissa.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia