Suomalaisten suosikkiohjaajan koko tuotanto esillä Helsingissä

16.11.2015 10:21

Paolo Sorrentinon edellinen elokuva, vuonna 2013 ilmestynyt ja Oscar-gaalassa lopulta parhaana ei-englanninkielisenä elokuvana palkittu Suuri kauneus (La grande bellezza) viihtyi Suomen elokuvateattereissa ikuisuuden. Sorrentinon seuraava elokuva, Michael Cainen ja Harvey Keitelin tähdittämä Youth saa ensi-iltansa elokuvateattereissa kautta maan 8. tammikuuta.

Siinä Cainen esittämä säveltäjä ja kapellimestari Fred lomailee Sveitsin Alpeilla hyvän ystävänsä, ohjaajaveteraani Mickin (Keitel) seurassa. Fred on jättänyt uransa jo taakseen, eikä hänellä ole aikomustakaan palata sen pariin.
Miehet seuraavat mielenkiinnolla ja hellyydellä omien lastensa ja hotellin muiden vieraiden elämää.

Fredin tytär (Rachel Weiz) käy läpi aviokriisiä. Salaperäinen näyttelijä (Paul Dano) valmistautuu poikkeukselliseen rooliin. Tyylilleen uskollisena ohjaaja Sorrentino kuvaa heidän elämäänsä huikein visuaalisin kuvin ja vinon huumorin säestyksellä.

suuri-kauneusSamalla Kansallinen audiovisuaalinen arkisto esittää kevään ohjelmistossaan Helsingin Orion-teatterissaan kaikki italialaisen kärkiohjaajan pitkät elokuvat läpimurrosta One Man Up (L’uomo in piú, 2001) Suureen kauneuteen (2013, kuva) ja viimeisimpään Youth (2015). Sarja käynnistyy 3. helmikuuta.

Lisätietoja Kavin ohjemistosta täältä.

(EPISODI/JV)

Lisää luettavaa