Suomessa kuvataan meksikolaista nyrkkeilyelokuvaa – pääosassa Netflix-tähti

Turussa kuvataan meksikolais-suomalaista yhteistuotantoelokuvaa Bayoneta. Elokuva kertoo kaupungissa asuvasta meksikolaisesta nyrkkeilijästä.

7.3.2017 13:34

Tekijöiden mukaan aihe on todellinen monille meksikolaisille. Maastamuutto työn perässä on Meksikossa yleistä, mutta vastoin totuttua kuvausta kaikki eivät päädy ylittämään maan pohjoisrajaa ja siirry Yhdysvaltoihin. Osa suuntaa Euroopaan, jopa Suomeen.

– Tarinamme lähtökohta ei ole liian kaukaa haettu. Kuvauspaikkoja etsiessämme vierailimme useilla turkulaisilla nyrkkeilysaleilla ja yhdellä niistä törmäsimme salilla työskentelevään meksikolaiseen, sanoo ohjaaja Kyzza Terrazas.

– Halusimme pohjimmiltaan kertoa tarinan henkilöstä, joka on eksyksissä tässä maailmassa. Työstäessämme käsikirjoitusta aloimme tutkia meksikolaisia nyrkkeilijöitä, jotka ovat työskennelleet eri puolilla maailmaa, ja tutustuimme erääseen, joka oli työskennellyt hetken aikaa Tanskassa. Siinä oli tarina. Irrotimme meksikolaisen nyrkkeilijän täysin omasta maailmastaan asettamalla hänet maahan, jossa on todella kylmä ja joka on hänelle täysin vieras.

Kyseessä on englanninkielinen draama, jolle tuottajat toivovat menestystä kansainvälisiltä festivaaleilta. Pääosaa esittää meksikolainen Luis Gerardo Méndez, joka tunnetaan omassa maassaan maan suosituimman komediaelokuvan The Noble Familyn ja Netflixin ensimmäisen espanjankielisen sarjan Club de Cuervosin päähenkilönä. Sarjan kaksi kautta ovat katsottavissa myös Suomen Netflixistä.

Suomalaisista näyttelijöistä on mukana kokeneita ja tunnettujakin nimiä, esimerkiksi Laura Birn, Joonas Saartamo ja Ville Virtanen. Suomessa elokuvan tuotannosta vastaa MRP Matila Röhr Productions, jolla on kokemusta kansainvälisistä tuotannoista. MRP on tuottanut muun muassa Elmo Nügasen ohjaamat virolaiset sotaelokuvat Nimet marmoritaulussa (2002) ja 1944 (2015).

Elokuvan tuottajat Johanna Enäsuo ja Rafael Ley tapasivat toisensa Cannesissa. Ley kertoi käsikirjoituksesta, joka oli jo silloin sijoitettu Suomeen. Enäsuo kiinnostui projektista ja suostui yhteistyöhön luettuaan käsikirjoituksen.

Tuottaja Rafael Leyn mukaan kuvaukset Suomessa ovat sujuneet mallikkaasti. Ongelmia on aiheuttanut kylmyys.

– Halusimme elokuvaan tietynlaiset olosuhteet. Halusimme lunta ja kylmää sadetta. Saimme täältä kaiken haluamamme, mutta emme tietenkään ole tottuneet kuvaamaan sellaisissa olosuhteissa. Ohjaaja oli esimerkiksi valinnut näyttelijöille asut valmiiksi, mutta paikan päällä oli pakko hyväksyä, etteivät asut olleet kelinmukaisia. Meidän piti lisätä alle paljon alusvaatteita, nauraa Ley.

Kuvaukset Suomessa kestävät 15 päivää ja päättyvät keskiviikkona. Sen jälkeen kuvausryhmän työ jatkuu vielä Meksikossa.

Bayoneta saa teatteriensi-iltansa Suomessa vuonna 2018.

Lisää luettavaa