Suosikkien aseeton vastarinta onnistui elokuvateattereissa viikonloppuna

Mel Gibsonin aseettomana palvelukseen haluavasta sotasankarista kertova Hacksaw Ridge vakuutti viikonloppuna Suomen lippukassoilla kuten muuallakin maailmassa. Siitä ei siltikään ollut kahden kestosuosikin lyöjäksi.

21.11.2016 13:01

Ykkösenä ja kakkosena jatkoivat Luokkakokous 2: Polttarit ja Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu!, jotka viettivät neljättä ja viidettä viikonloppuaan valkokankailla. Tatun ja Patun katsojamäärien pudotus oli viikonlopun pienimpiä ja molemmat olivat edelleen parhaita istuinten täyttäjiä suhteutettaessa katsojia salien määrään.

Toiseksi parhaiten viime viikonlopun viidestä uutuudesta pärjäsi hieman erilainen zombitoiminta, The Girl with All the Gifts. Sen kanssa kauhukatsojista on kilpaillut Don’t Breathe, joka onnistui säilyttämään asemiaan viime viikkoon verrattuna. Lajityyppi ei loppuvuonna enää juuri juhli.

Samalla, kun The Beatles -dokumentti Eight Days a Week – The Touring Years putosi 20 katsotuimman elokuvan listalta, sen tilalle nousi dokkari toisesta 1960-luvun suuruudesta. Iso-D:n oma elokuva Danny onnistui keräämään hiljaisena viikonloppuna listalle oikeuttavan määrän katsojia. Parin viikon päässä odottaakin sitten jo Eput-elokuva.

Kaksi viikonlopun uutuuksista ei mahtunut 20 katsotuimman joukkoon. Matthew McConaugheyn tähdittämä kertomus Yhdysvaltojen sisällissodasta, Free State of Jones, sai vain 195 katsojaa kymmeneltä kankaalta. Vuoden 2014 Interstellarin menestys (161 934 katsojaa) lienee siis johtunut enemmän ohjaaja Christopher Nolanista kuin tähdistä.

Toinen katsojakadosta kärsinyt uutuus oli Only God Forgives -taidejännärin suomalaisklooni Lunastus. Se sai 63 katsojaa seitsemältä kankaalta.

Doctor Strange on kivunnut 18. Suomessa menestyneimmäksi supersankarielokuvaksi, ja sillä on mahdollisuus nousta vielä pari pykälää ennen teattereista poistumistaan. Kymppikärki on kuitenkin liian kaukana, sillä se edellyttäisi vielä yli 50 000 lisäkatsojaa.

Neljän viikonlopun tilastojen hallinnan jälkeen Luokkakokous 2:n on aika luovuttaa kärkipaikka uudelle tulokkaalle. Siitä tuskin on vastusta kotimaisen hitin tapaan jo keskiviikkona teattereihin saapuvalle uudelle luvulle Harry Potter -universumissa: elokuvalle Ihmeotukset ja niiden olinpaikat.

Top 20 Suomen katsotuimmat elokuvat 18.–20.11.2016

1 (1) Luokkakokous 2: Polttarit 26 712 katsojaa (kokonaiskatsojat 227 658)
2 (2) Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! 15 456 (277 580)
3 (–) Hacksaw Ridge 9 080 (9 318)
4 (3) Doctor Strange 6 937 (84 893)
5 (4) The Accountant 4 503 (14 498)
6 (6) Trolls 3 858 (22 950)
7 (5) Inferno 3 601 (111 306)
8 (7) Don’t Breathe 2 158 (7 408)
9 (8) Nainen junassa 1 858 (58 806)
10 (12) Bridget Jones’s Baby 1 728 (196 071)
11 (9) I, Daniel Blake 1 714 (5 530)
12 (10) Jack Reacher: Paluu päämajaan 1 616 (37 252)
13 (–) The Girl With All the Gifts 1 234 (1 862)
14 (14) Lemmikkien salainen elämä 917 (293 681)
15 (15) Sausage Party 884 (17 211)
16 (17) Hymyilevä mies 840 (46 977)
17 (11) Morran & Tobias – Kuin taivaan lahja 779 (3 686)
18 (16) Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille 770 (37 356)
19 (–) Danny 764 (890)
20 (20) Tyttö nimeltä Varpu 584 (35 635)

Lähde: Filmikamari

Lisää luettavaa