Suunnitelmat muuttuivat – näiden hienojen elokuvahahmojen piti alun perin kuolla

Watchmojo listaa videossaan elokuvahahmoja, joiden piti alun perin kuolla.

25.9.2016 19:00

Syystä tai toisesta videolla käsiteltävien hahmojen kohtalot muutettiin tuotantojen aikana. Monet listalla olevat elokuvat perustuivat romaaneihin, joissa hahmoille kävi huonosti, mutta elokuvia varten kohtalot muutettiin.

Katso video alta. Spoilerivaroitus! Videolla käydään läpi monien elokuvien juonikuvioita paljastavalla tavalla – varsinkin loppuja. Videon alla on Watchmojon valinnat listattuna.

10. David Arquetten esittämän Dwight ”Dewey” Rileyn piti kuolla Scream-elokuvassa. Testiyleisöt kuitenkin pitivät hahmosta todella paljon, joten Riley päätettiin pitää elossa.

9. Brian O’Halloranin esittämän Dante Hicksin piti kuolla Tiskirotat-elokuvassa. Alkuperäisessä lopussa Danten ampuu ryöstäjä. Ohjaaja Kevin Smith kuitenkin vakuutettiin muuttamaan loppu sellaiseksi, että Dante pysyy elossa.

8. Christian Slaterin esittämän Clarence Worleyn piti kuolla True Romance -elokuvassa. Käsikirjoituksessa Clarence kuolee lopussa tapahtuvassa ammuskelussa, mutta ohjaaja Tony Scott halusi elokuvaan onnellisen lopun.

7. Oscar Isaacin esittämän Poe Dameronin piti kuolla Star Wars: The Force Awakens -elokuvassa. Alkuperäinen suunnitelma oli, että Dameron kuolee jo elokuvan alussa, mutta Isaac vakuutti ohjaaja J.J. Abramsin pitämään hahmo elossa.

6. Richard Dreyfussin esittämän Matt Hooperin piti kuolla Tappajahai-elokuvassa. Lähdemateriaalina toimivassa romaanissa Hooper kuolee, mutta ohjaaja Steven Spielberg halusi muuttaa hahmon kohtalon, koska Dreyfuss oli niin hurmaava roolissa.

5. Mel Gibsonin esittämän Martin Riggsin piti kuolla Tappava Ase 2 -elokuvassa. Alkuperäisessä käsikirjoituksessa Riggs ammutaan elokuvan kliimaksissa. Warner Bros -studio kuitenkin halusi tehdä jatko-osia, joten loppu kirjoitettin uusiksi.

4. Jeff Goldblumin esittämän Ian Malcomin (kuvituskuvassa) piti kuolla Jurassic Park -elokuvassa. Lähdemateriaalina toimivassa romaanissa Malcolm kuolee, mutta hahmon kohtalo muutettiin, koska Goldblum oli niin hyvä roolissa.

3. Sylvester Stallonen esittämän John Rambon piti kuolla Taistelija-elokuvassa. Lähdemateriaalina toimivassa romaanissa Rambo ammutaan lopussa. Lisäksi joissakin käsikirjoitusversioissa Rambo tekee itsemurhan tarinan lopussa. Stallone halusi kuitenkin aloittaa uuden elokuvasarjan, joten hahmo pidettiin elossa.

2. Harrison Fordin esittämän Han Solon piti kuolla Jedin paluu -elokuvassa. Ford halusi, että Solo uhraa itsensä. Lisäksi George Lucas suunnitteli hahmon kuolevan elokuvan puolivälissä. Solo oli kuitenkin liian suosittu tapettavaksi – esimerkiksi oheistuotteiden myyminen olisi voinut kärsiä.

1. Sigourney Weaverin esittämän Ripleyn piti kuolla Alien – kahdeksas matkustaja -elokuvassa. Alkuperäinen suunnitelma oli, että hirviö tappaa Ripleyn lopussa. Tuottajat eivät kuitenkaan pitäneet synkästä lopusta jo valmiiksi synkälle elokuvalle, joten loppu muutettiin.

Lähde: Watchmojo/Youtube

Lisää luettavaa